Margaret Atwoodin vuonna 1985 ilmestynyt kirja Orjattaresi ja siitä nyttemmin tehty suosittu ja palkittu TV-sarja The Handmaid’s Tale kertovat vauvakadosta. Tulevaisuuteen sijoittuvassa dystopiassa vain harva ihminen pystyy enää lisääntymään ekokatastrofin jälkeen. Hedelmälliset naiset on orjuutettu ja alistettu synnytyskoneiksi.
Fiktiivinen sarja muistuttaa meitä muutamasta erittäin tärkeästä asiasta. Ensinnäkin jokainen lapsi on lahja ja suuri ihme. Toiseksi lasten saaminen ei ole kenellekään itsestään selvää. Kolmanneksi lasten toivominen tai toivomatta jättäminen on aina yksityisasia, eikä valtion tule sekaantua päätökseen.
Alhainen syntyvyys on Suomelle todellinen haaste, etenkin työikäisten määrän sekä julkisen talouden ja eläkejärjestelmän kestävyyden näkökulmasta. Siksi huoli vauvakadosta hallitsee syksyn yhteiskunnallista keskustelua. Jos väestökehityksen säilyy nykyisellään, Suomen väkiluku lähtee Tilastokeskuksen tuoreen ennusteen mukaan laskuun vuonna 2031. Ikärakenne on yhteiskunnalle haastava, koska työikäisten määrän ennakoidaan laskevan nykyisestä 62 prosentista vuoteen 2040 mennessä 60 prosenttiin ja vuoteen 2060 mennessä 57 prosenttiin.
Yhteiskunta voi tukea vauva- ja lapsimyönteistä ilmapiiriä, joka osaltaan saattaa edistää kunkin henkilön toivoman lapsiluvun toteutumista. Lasten saamisen erilaisissa elämäntilanteissa tulisi olla yleisesti hyväksyttyä, toivottua ja tuettua; olipa sitten kyse tuoreesta ylioppilaasta, hedelmöityshoitoihin turvautuvasta vähävaraisesta, suurperheestä, adoptioperheestä tai äidistä, joka käyttää kolme kuukautta perhevapaista palatakseen nopeasti työhönsä.
Moni meistä ei ymmärrettävästi uskalla ottaa vastuuta toisesta ihmisestä ennen kuin oma toimeentulo on turvattu. Nuorten naisten vakituiset työsuhteet jo työuran alussa loisivat vakautta taloudellisiin näkymiin vastakohtana nykytilanteelle, jossa määräaikaiset pätkätyöt korostuvat juuri nuorten naisten kohdalla. Toimeentulon varmistaminen opiskelijaperheissä taas voisi olla merkittävää opiskelijoiden lapsihaaveiden toteutumiselle.
Nuoret naiset ovat koulutetuin väestönosa. On luonnollista, että heitä kiinnostaa oma työura sekä oman ja perheen toimeentulon varmistaminen. Esimerkiksi epäsäännöllistä työtä tekevät, paljon työssään matkustavat ja vuorotyöntekijät tarvitsevat nykyistä monipuolisemmat varhaiskasvatuspalvelut lapsilleen. Varhaiskasvatuksen on vastattava perheiden tarpeisiin, jotta perhe-elämän ja työn yhteensovittaminen onnistuu. Tietoisuus varhaisten vuosien tärkeydestä vahvistuu jatkuvasti. Jos syntyvyyttä halutaan lisätä, pitää varhaiskasvatuspalveluiden kohdata moninaistuvat tarpeet nykyistä paremmin.
Vaikka yhteiskunta voi monilla toimilla edesauttaa syntyvyyden kasvua, suunta ei todennäköisesti ole kovin helposti käännettävissä tai ainakaan muutokset eivät ole kovin suuria. Sitäkin tärkeämmäksi tulee väestön koulutustason nostaminen. Korkeakoulutettujen työllisyysaste on tällä hetkellä noin 84,5 prosenttia, mutta perusasteen koulutuksen varassa olevien vain noin 43 prosenttia. Pelkän perusasteen varassa olevia 20–29-vuotiaita nuoria on noin 112 000.
Mitä korkeampi väestön koulutustaso on, sitä parempi työllisyysaste ja työn tuottavuus on. Siksi vauvakatopuheeseen on yhdistettävä pikimmiten keskustelu väestön koulutustason systemaattisesta nostamisesta. Näin saamme vähennettyä edes jossain määrin työikäisen väestön määrän vähenemisestä suomalaiselle yhteiskunnalle aiheutuvia riskejä. On kuitenkin rehellisyyden nimissä pidettävä mielessä, että globaalisti vauvahaaste on toki päinvastainen. Tällä hetkellä maapallon väestömäärä on noin 7,7 miljardia, kun se vasta 1800-luvun lopussa ylitti miljardin rajapyykin. Tähänkin haasteeseen sopii sama lääke: väestön koulutustason nostaminen.
Kirjoittaja on kokoomuksen puoluesihteeri, joka on saanut ensimmäisen lapsensa 24-vuotiaana.
