Suomen koronavirustilanne on alkanut huonontua elokuussa. / Endcoronavirus.org

Suomi putosi huonompaan koronasarjaan

Elokuussa huonontunut virustilanne laski Suomen samaan ryhmään Ruotsin kanssa.

Eri valtioiden koronavirustilanteita seuraava Endcoronavirus-sivusto on pudottanut Suomen huonompaan luokkaan tautitilanteen perusteella.

Suomi on nyt keltaisessa ”Nearly there” -ryhmässä. Vielä heinäkuussa Suomi oli parhaassa vihreässä ryhmässä. Muista Euroopan maista keltaisessa ryhmässä on Suomen lisäksi nyt Norja, Valko-Venäjä, Irlanti, Italia ja Ruotsi.

Sivuston mukaan vihreät maat ovat maita, jotka ovat saaneet koronatartuntojensa määrän nollaan tai ovat sitä lähellä. Keltaisen ryhmät maat ovat niitä, jotka sivuston mukaan voivat päästä hyvään tilanteeseen kohtuullisessa ajassa mutta joiden täytyy kuitenkin saada tautikäyränsä yhä laskemaan. Punaiset maat ovat joko menossa heikompaan suuntaan, pysyneet samassa tilanteessa tai parantavat tilannettaan hyvin hitaasti.

Suomen tilannetta kuvaavasta diagrammista näkyy, kuinka heinäkuussa koronavirustilanne on ollut rauhallinen, mutta elokuussa tapausten määrä on lähtenyt jälleen ylöspäin.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt