Suomi pyrkii vahvistamaan länsiliittoutumistaan yhteistyöllä Yhdysvaltojen, Ruotsin, Euroopan unionin ja Naton kanssa. Tämä on täysin oikea linja, ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö on länsisuuntauksen takuumies.
Olen useaan otteeseen kirjoittanut Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Se oli keskeinen elementti myös eduskuntavaalikampanjassani vuonna 2015. Pidän tärkeänä, että Suomi liittyisi niin pian kuin mahdollista puolustusorganisaatioon, joka on toisen maailmansodan jälkeen pitänyt huolen Euroopan turvallisuudesta yhdessä Atlantin toisella puolella sijaitsevien ystävien kanssa. Sen pitää olla pyrkimys edelleen.
Suomen tilanne on haastava. Nato-jäsenyydelle ei ole oikein päässyt rakentumaan sellaista poliittista ja kansalaisten tukea, jonka se edellyttäisi.
1990-luvulla Suomella olisi ollut tilaa linkittyä länteen kaikilla mahdollisilla rintamilla. EU-jäsenyys oli valitettavasti vain se puolimatkan pysäkki, johon poliittisten päättäjiemme rohkeus loppui. Koko 2000-luvun olemme saaneet seurata Venäjän demokratiakehityksen peruttamista ja erityisesti 2008 Georgian konfliktista alkanutta naapureihin kohdistuvaa voimankäytön oikeuttamista maan aggressiivisen ulkopolitiikan tukena. Viimeistään Krimin anastuksen ja Itä-Ukrainan invaasion luulisi herättäneen vannoutuneimmatkin YYA-ihmiset Suomessa.
Etenemisen kohti alati syvenevää integroitumista länteen pitää tehdä vakaasti, harkiten ja määrätietoisesti.
Tuen saaminen Nato-jäsenyydelle edellyttää paitsi länsiliittoutumiselle myötämielistä presidenttiä, myös sitä, että tavoitteelle löytyy eduskuntaenemmistö. Sitä täytyy tavoitella tulevissa eduskuntavaaleissa.
Tällä hetkellä keskeisin asia on kytkeä Suomi niin tiiviisti länteen kaikilla rintamilla kuin mahdollista. Se on tavoite, joka sotien jälkeisellä presidentillä J.K. Paasikivellä oli: käyttää kaikki mahdollinen liikkumatila hyväkseen Suomen kytkemiseksi länteen. Silloin liikkumatilaa ei ollut paljon. Nyt sitä on paljon enemmän.
Perusteiltaan Suomi on jo lännessä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja Suomi tekee puolustusyhteistyötä niin Naton kuin erikseen läntisen kumppaneidensa, ennen kaikkea Yhdysvaltojen kanssa.
Mielestäni tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tässä tehnyt esimerkillistä työtä. Ei ole minusta realistista odottaa, että Niinistö voisi presidentinvaalikampanjan aikana linjata Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Toivoisin, että se olisi mahdollista. Samaan aikaan tiedostan, että se loisi odotuksia, jotka voisivat törmätä nopeasti umpikujaan, jos eduskunnasta ei tarvittavaa enemmistöä löydy välittömästi.
Presidentti Niinistö on onneksi hereillä. Niinistö on luonut luottamukselliset suhteet Venäjän johtoon, kuitenkin niin, että myös lännessä meitä kuunnellaan uskottavana kumppanina. Täydellisiä esimerkkejä tällaisista onnistumisista on vuoden takainen aiesopimuspuolustusyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis vieraili vastikään Suomessa ja samalla sovittiin yhteistyön vahvistamisesta entisestään.
Toinen tärkeä poliittinen onnistuminen turvallisuuspolitiikan saralla on Suomen kesällä tekemä päätös osallistua Ison-Britannianjohtamaan Joint Expeditionary Force (JEF) -joukon toimintaan. Kolmas esimerkki Suomen tavoitteista kytkeytyä entistä vahvemmin länteen on Suomen tavoite osallistua täysimääräisesti Euroopan unionin puolustusulottuvuuteen. EU:ssa on haluja viedä puolustusyhteistyötä varsin pitkälle myös yhteisten joukkojen ja koulutuksen muodossa yhteisten materiaalihankintojen lisäksi.
– Kun nyt puhutaan pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä, niin minun mielestäni on tärkeää, että me nyt kerrankin selvittäisimme mitä muut ymmärtävät Lissabonin sopimuksen 42.7:lla, jossa siis on ehdoton avunantovelvoite. Paljon kovempi velvoite kuin (Naton) artikla 5:ssa, Sauli Niinistö sanoi EVA:n presidenttifoorumissa.
Tätä tavoitetta on syytä tukea.
”Kahdenvälinen puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on erityisasemassa ja Yhdysvallat on Suomelle tärkeä kumppani. Suomi edistää määrätietoisesti Euroopan unionin puolustusyhteistyön ja puolustuspolitiikan kehittämistä”, todetaan eduskunnan hyväksymässä puolustusselonteossa. Tämä on selkeää puhetta. Suomi on jo osa länttä. Nyt sinne pitää kytkeytyä niin vahvasti kuin vain suinkin mahdollista niin, että lopulta Suomi liittyy myös Naton jäseneksi.
Omalta osaltani tulen jatkossakin kampanjoimaan ja tekemään työtä Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Se on selvä.
Mielestäni meidän on kuitenkin pian löydettävä kansakuntana yksituumaisuus omasta asemasta ja roolistamme kansakuntien joukossa. Pidetään huolta siitä, että me olemme kytkeytyneitä kaikkiin länsimaisiin yhteisöihin kaikilla mahdollisilla tasoilla ja, että emme ajaudu sille pelottavalle harmaalle vyöhykkeelle, jossa tarvoimme YYA-aikana.
Näyttää siltä, että Paasikiven-Niinistön linjalleon löydettävissä kansallinen yksituumaisuus. Se tie on paras mahdollinen Suomen turva.
