Ministeri Paavo Rantasen, 85, teos Yöpakkaset 1958. Hyppy suomettumiseen (Atena) julkaistaan tänään. Teos kertoo yli 60 vuoden takaisesta merkittävästä tapahtumasta harvinaisesti tekijän omienkin muistojen avulla.
Vuoden 1958 niin sanotuissa yöpakkasissa Neuvostoliitto painosti Suomen hallituksen eroamaan. Kriisin jälkeen Suomeen ei voitu nimittää hallitusta, jota Neuvostoliitto ei olisi hyväksynyt.
– Voimaan on jäänyt Kekkos-kulttiin perustuva narratiivi, kertomus, jota sävyttää Juhani Suomen suurtyö Urho Kekkosesta. Sen mukaan K. A. Fagerholmin enemmistöhallituksen kaataneiden yöpakkasten syynä oli uhkarohkeiden ja ulkopolitiikkaa ymmärtämättömien piirien ja henkilöiden taitamaton toiminta. Se ei mielestäni ole oikea totuus tästä Suomen kohtaloon vaikuttaneesta tapahtumasarjasta, Paavo Rantanen kirjoittaa teoksen johdannossa.
Kirjassa esitellään vain vähän huomiota saanut Neuvostoliiton Leningradin aluekomitean ensimmäinen sihteeri Ivan Spiridonov (1905-91), joka myöhemmin vuonna 1961 nousi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomiteaan.
Kun Suomen kommunistinen puolue SKP vietti Helsingin Kulttuuritalolla 40-vuotisjuhliaan elokuussa 1958, ei Rantasen maanpetturiksi nimittämää Otto Wille Kuusista päästetty Moskovasta Suomeen.
– NKP:n valtuuskunnan johtajana hänet korvasi suorasukainen Leningradin alueen puoluesihteeri Ivan Spiridonov, joka piti puheen SKP:n työntekijöille. Hänen mielestään Suomesta voisi tulla Naton astinlauta. Sen tähden oli puututtava Suomen tilanteeseen. Suomen porvaristolle oli annettava muistutus, Paavo Rantanen kirjoittaa.
Korkea-arvoisen neuvostovierailijan rankka puhe ei jättänyt mitään epäselväksi:
– Pelkkänä utopiana voidaan pitää ajatusta, että pikkuvaltio voisi harjoittaa maantieteellisestä sijainnistaan riippumatonta ulkopolitiikkaa, joka olisi ristiriidassa maan taloudelliseen intressipiiriinsä sulkevan suurvallan politiikan kanssa. Suomi kuuluu sekä maantieteellisesti että sotilaallisesti kiinteästi Neuvostoliiton vaikutuspiiriin ja Neuvostoliiton harjoittama politiikka sanelee viime kädessä myöskin Suomen harjoittaman politiikan peruslinjan. […] Ajan mittaan ei myöskään vetele Suomen YK:ssa yrittämä neutraali politiikka, vaan maan on määriteltävä paikkansa tahtokoon sitä hallitus taikka ei, Ivan Spiridonov sanoi puheessaan.
Hän myös toisti SKP:lle kohdistetut moitteet saamattomuudesta ja totesi, että ”suomalaisten (kommunistien) olisi itse taisteltava voitto omassa maassaan”.
Spiridonov ja Neuvostoliiton suurlähettiläs tapasivat presidentti Urho Kekkosen 2. syyskuuta 1958. Presidentti oli selostanut K. A. Fagerholmin hallituksen, tulevan niin sanotun yöpakkashallituksen syntyä, ja ”toivoi, että Neuvostoliiton hallitus osoittaisi mielenmalttia ja jättäisi tekemättä liian äkillisiä ja vääriä johtopäätöksiä. Seuraavana päivänä KGB:n residentti Vladimir Zhenihov täräytti kuitenkin Kekkoselle syytöksen, jonka mukaan Fagerholmin hallituksen muodostaminen oli ensimmäinen sodanjälkeinen yritys muuttaa Suomen ulkopoliittista linjaa”, kirjassa todetaan.
Ministeri Paavo Rantanen toimi ulkoministeriössä vuodesta 1958 vuoteen 1988 ja oli lyhyen aikaa ulkoministerinä hallituksessa 1995.
