Verkkouutiset

Suomessakin jo ylisukupolvista islamistista radikalisaatiota

Radikaali-islamistinen terroristinen liikehdintä elää parhaillaan eräänlaista etsikkoaikaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suojelupoliisin vuoden 2020 vuosikirjan mukaan 2010-luvun keskeiseksi ilmiöksi nousi terroristijärjestö ISIL (tai ISIS), joka houkutteli kymmeniätuhansia vierastaistelijoita ja valtasi laajoja alueita Syyriassa ja Irakissa.

ISILin vetovoima on heikennyt sen jälkeen, kun järjestö menetti alueensa Syyriassa ja Irakissa alkuvuonna 2019. Supo kuitenkin toteaa, että ideologian kannattajat ja heidän verkostonsa eivät ole kadonneet minnekään.

– Radikaali-islamistisen terrorismin uhka on yhä ennallaan, mutta toiminta hakee uutta suuntaa. Toiminta voi kanavoitua nopeastikin uuteen ryhmittymään, kun olosuhteet ovat oikeat. Syyrian ja Irakin konfliktiin kytkeytynyt ISILin vetovoima osoitti sen, vuosikirjassa todetaan.

Uusien konfliktien syttyminen tai näyttävät terrori-iskut voivat vahvistaa nopeastikin terroristisia toimijoita. Johtajuustyhjiötä täyttämään voi nousta uusi tai jokin vakiintunut toimija, kuten terroristijärjestö al-Qaida. Kansainväliset tapahtumat vaikuttavat radikaali-islamistiseen liikehdintään merkittävästi.

Konfliktialueelta palaavat vahvistavat verkostoja

Supon mukaan Euroopassa radikaali-islamistiset toimijat eivät enää tulevaisuudessa ole välttämättä kiinnittyneitä yhteen organisaatioon.

– He voivat kannattaa yleisemmin radikaali-islamistista ideologiaa ja saattavat hyödyntää niin al-Qaidan kuin ISILin propagandamateriaaleja.

– Euroopassa ja Suomessa verkostoja on vahvistanut muun muassa Syyrian ja Irakin konfliktin poikkeuksellisen suureksi kasvanut vierastaistelijailmiö. Alueelta palaavat vahvistavat radikaali-islamistisia verkostoja Euroopassa. ISILin alueella on syntynyt rajat ylittäviä tuttavuuksia ja monimutkaisia perhesuhteita, Supo toteaa.

Vuosikirjan mukaan on todennäköistä, että suurin osa palaajista jatkaa radikaali-islamistista toimintaa, vaikka joukossa on pettyneitäkin palaajia.

– Syyrian ja Irakin konfliktialueilta palanneiden vaikutus terroristiseen liikehdintään nähdään vasta tulevaisuudessa. Jos palaaja ei ole irtautunut ideologiastaan, hän saattaa aktivoitua toimimaan pitkänkin ajan kuluttua.

Ylisukupolvinen radikalisaatio huolestuttavaa

Vierastaistelijailmiö ja ajatus kalifaatista oli merkittävässä roolissa 2010-luvun värväystoiminnassa. Tällä hetkellä värväämisellä pyritään vahvistamaan kotoperäisiä verkostoja. Konfliktialueiden sijaan kannustetaan toimimaan Euroopassa esimerkiksi tukitoiminnan tehtävissä.

Radikaalia ideologiaa pyritään elämään todeksi Euroopassa. Verkostot pyrkivät kasvattamaan kannattajakuntaa levittämällä länsimaisten arvojen vastaista ideologiaa ja maailmankuvaa yhteiskunnassa.

Radikaali-islamistiset verkostot eivät kehity vain vierastaistelijailmiön ympärille. Suojelupoliisin mukaan olennainen rooli on kotoperäisellä radikalisaatiolla.

– Huolestuttava ilmiö on ylisukupolvinen radikalisoituminen. Suomessa on perheitä, joissa radikalisoituminen on kulkeutunut jo kolmanteen sukupolveen. Lapset saattavat kasvaa pienestä pitäen radikaalissa ympäristössä, Supo toteaa.

Suojelupoliisin mukaan radikaalien verkostojen vahvistumista on ennaltaehkäistävä.

– Pahimmassa tapauksessa Suomessakin syntyy verkostoja, joissa eletään radikaalissa rinnakkaistodellisuudessa, josta on vaikeaa irtautua.

LUE MYÖS:
Supo: Äärioikeistolaisen terrorismin uhka voimistunut

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)