Anopheles daciae -lajiin kuuluvia hyttysiä havaittiin useilta alueilta Suomessa. Kuva: Lorna Culverwell

Suomen uusi hyttyslaji voi levittää malariaa

Uutta lajia tavataan yhdeksässä maakunnassa.

Suomesta on löytynyt uusi hyttyslaji, joka kykenee mahdollisesti jopa levittämään malariaa.

Hyttynen kuuluu Anopheles daciae -lajiin, joita ei aiemmin tiedetty olevan Suomessa. Laji on läheistä sukua tunnetuille malariavektoreille ja voidaan olettaa, että se kykenee mahdollisesti välittämään malariaa.

Kompleksiin kuuluvia lajeja on aikaisemmin löytynyt Suomesta kolme.  Lajit muistuttavat toisiaan ulkoisesti, mutta erot ovat havaittavissa DNA:n sekvensoinnilla. Kompleksiin kuuluva Anopheles messeae on Euroopan keskeisin malariaa välittävä hyttyslaji.

Malariaa havattiin Suomessa viimeksi 1950-luvulla.

– Suomessa ei tällä hetkellä esiinny endeemistä malariaa, joten syytä paniikkiin ei ole. Koronapandemia on kuitenkin osoittanut, että meidän on oltava valmiita mihin tahansa hätätilanteeseen, Helsingin yliopiston tohtorikoulutettavan Lorna Culverwell sanoo tiedotteessa.

Culverwellin mukaan hyttysten levittämien tautien ehkäisyn ja hallinnan näkökulmasta on tarpeen, että Suomessa on perustieto täällä esiintyvistä hyttyslajeista, niiden levinneisyysalueista sekä siitä, mitä taudinaiheuttajia kukin laji voi välittää.

– Tieto antaa puitteet mahdollisille toimenpiteille.

Potentiaalisia malariaa välittäviä hyttyslajeja Anopheles daciaeta tai Anopheles messeaeta havaittiin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä, Satakunnassa ja Ahvenanmaalla.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt