Verkkouutiset

”Suomessa työt tekee aina se kuuluisa joku muu”

Peter Östmanin mukaan Suomesta on tullut maa, jossa muiden odotetaan tekevän ikävät työt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östmanin mukaan suomalaiset maanviljelijät ovat vaikeuksissa, sillä eläinlääkäriä ei saa nykyään paikalle, jos ongelmia ilmenee keskellä yötä. Östman kirjoittaa asiasta Ilkka-Pohjalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Ongelma ei johdu eläinlääkärin ammatin vetovoimasta. Eläinlääketieteellisen opetuksen aloituspaikkoja on viime vuosina lisätty reilusti. Suomeen tulee myös eläinlääkäreitä ulkomailta.

Toisaalta monilla aloilla on pulaa hoiva-alan työntekijöistä. Myös remonttimiehistä on pulaa. Terveydenhoitajat ja vanhustenhoidon työntekijät uupuvat työkuormituksensa alla.

Östmanin mukaan esimerkit kertovat tarinaa siitä, että hallituksen on helppoa tehdä päätöksiä, kun itse työn tekee joku muu.

– Hallitus on kyllä saanut aikaiseksi vanhustenhoidon työntekijämitoituksen, mutta mitä sillä tekee ilman hoitajia? Entä mitä hyötyä on oppivelvollisuusiän pidentämisestä tai varhaiskasvatuksen työntekijämitoituksesta ja koulutusvaatimusten nostosta, jos opettajia ei ole? Östman kysyy.

Hän katsoo, että ongelman juurisyy ei kuitenkaan ole hallituksessa. Sen sijaan sen juuret ovat syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Juuret ovat paljon syvemmällä, pitkäaikaisessa hyvinvoinnissamme ja siinä ajatuksessa, että elämän pitäisi aina olla leppoisaa ja tasaista. Keneltäkään ei oikein saa odottaa mitään ja julkinen valta – eli viime kädessä aina joku muu – tarjoaa turvan ja kaikki palvelut, Östman kirjoittaa.

– Meillä on yhä enemmän oikeuksia, ja yhä vähemmän velvollisuuksia. Kuka tämän kaiken pitää yllä? Joku sen tekee. Joku muu. Tervetuloa siis jokumuu-maahan, missä työt tekee aina se kuuluisa joku muu! Eivät ne työt siitä tietenkään mihinkään katoa, lopulta ne vain jäävät tekemättä, Östman kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)