Verkkouutiset

Suomi halutaan edelläkävijäksi tekoälyn soveltamisessa

Valtioneuvoston selonteko tekoälystä ja tietopolitiikasta annettiin torstaina eduskunnalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnalle torstaina annettu valtioneuvoston selonteko tekoälystä ja tietopolitiikasta muodostaa tieto- ja linjauspohjan, jonka perustalle voidaan jatkossa rakentaa priorisoituja toimenpiteitä sisältävä tiekartta. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tavoitteena on, että Suomesta kehittyy edelläkävijä tietopolitiikassa ja tekoälyn soveltamisessa.

Suomella on selonteon mukaan yhdessä muiden EU-maiden kanssa mahdollisuus rakentaa tietopolitiikkaa vahvojen eettisten periaatteiden pohjalta ja näin erottua kilpailussa muista maista.

Suomen vahvuuksia ovat kansainvälisesti tasokkaat perustietovarannot, hyvä hallinto, luottamus julkishallinnon toimijoihin ja toimintaan, koulutustaso, kansalaisten aktiivisuus, vahva eteneminen digitalisaatiossa ja eri toimijoiden yhteistyö.

Ongelmana ja hidasteena kehitykselle ovat tekoälyn ja tietotalouden osaamisvaje sekä jossain määrin hidas herääminen digitalisaation muutospaineisiin. Myös harvaan asutun Suomen infrastruktuuri haastaa esimerkiksi palveluiden ja liikenteen automaation kehitystä. Pienen talouden investointimahdollisuudet ovat rajalliset.

Selonteon visiona on, että Suomessa tieto ja teknologia palvelevat ihmistä. Tiedon laajamittainen tuotanto sekä vastuullinen, eettinen, turvallinen ja innovatiivinen hyödyntäminen ovat mahdollisuus kaikille.

Lisäksi vastuullinen tietotalous rakentuu yhteiselle arvopohjalle ja eettisistä periaatteista käytävälle keskustelulle.

LUE MYÖS:

Raija Vahasalo: Kansalaisten yksityisyyden suoja määriteltävä nyt

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)