Verkkouutiset

Suomessa suunnitteilla tuulivoimaloita 23 miljardin edestä

Suomessa on suunnitteilla tällä hetkellä noin 15 500 megawatin edestä tuulivoimahankkeita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suunnittelussa on yli 23 miljardin edestä investointeja suomalaisiin kuntiin. 7300 MW:lla tuulivoimahankkeita on jo kunnan myöntämä kaava tai rakennuslupa, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys.

Yhdistyksen tuulivoimahankelistan hankkeista lähes 13 000 MW on maatuulivoimahankkeita, ja reilu 2000 MW on suunniteltu merelle.

Hankkeista 7300 MW on nopeasti rakennettavissa, sillä niillä on jo valmiina kunnan myöntämä kaava tai rakennuslupa. Valmiiksi kaavoitettujen ja luvitettujen hankkeiden määrä on yli kolminkertainen Suomessa nyt rakennettuun tuulivoimakapasiteettiin (2044 MW) nähden, ja hankkeiden tuottamalla sähköllä kattaisi yli kaksi kolmasosaa Suomeen viime vuonna tuodusta sähköstä.

– Suomen tuulivoimaportfoliossa on suuri määrä nopeasti käyttöönotettavaa puhdasta sähköntuotantokapasiteettia valmiina odottamassa investointipäätöksiä. Puhtaan sähköntuotannon lisäksi investoinnit tuottavat lähialueilleen kiistatonta taloudellista hyötyä muun muassa kiinteistöverojen muodossa, sanoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.

Suomen tuuliresurssilla olisi mahdollista tuottaa puhdasta sähköä enemmänkin. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n viime vuotisen arvion mukaan Suomen tuulivoimapotentiaalilla voitaisiin tuottaa vuosittain jopa 300 TWh sähköä, jos parhaat tuotantopaikat ja uusin teknologia hyödynnetään. Määrä kattaisi noin kolmen Suomen vuosittaisen sähköntarpeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)