Verkkouutiset

Suomessa rekisteröity 258 uutta tartuntaa

THL:n ylilääkärin mukaan virusilmaantuvuus on nyt noin 64.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa on torstaiaamun tiedon mukaan rekisteröity 258 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen tiedotustilaisuudessa.

THL kertoo tiedotteessaan, että uudet koronavirustapaukset, tapausten ilmaantuvuus sekä sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrät ovat hieman laskeneet joulukuun 2020 puolenvälin jälkeen.

− Uusia tartuntoja on kuitenkin koko maassa edelleen paljon. Huolestuttavaa on se, että ihmiset hakeutuvat testeihin entistä harvemmin, tiedotteessa todetaan.

Testejä on THL:n mukaan tehty Suomessa nyt viikko viikolta vähemmän. Matalammat testimäärät voivat THL:n mukaan olla viite siitä, että kaikki oireiset eivät ole hakeutuneet aktiivisesti testeihin. Tällöin osa tartunnoista jää havaitsematta.

Viimeisen kahden viikon seurantajakson (ajalla 28.12.2020-10.1.2021) yhteenlaskettu tapausmäärä oli 3 538 uutta tapausta, mikä on 430 vähemmän kuin sitä edeltävien kahden viikon aikana. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 64 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun sitä edeltävällä kahden viikon jaksolla se oli 72 tapausta.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 0,7-0,9 (90 % todennäköisyysväli).

Suurin osa viimeaikaisista tartunnoista oli peräisin kotimaasta. Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus oli 11 prosenttia, ja niistä aiheutuneiden jatkotartuntojen osuus oli kolme prosenttia kaikista tartunnoista, mikä on enemmän kuin aiemmin.

− Tämä voi johtua tautitilanteen heikkenemisestä maissa, joista saavutaan tai palataan Suomeen. Testaamista rajoilla on lisätty loppuvuodesta alkaen, mikä voi myös selittää matkustukseen liittyvien tapausten määrän nousua, tiedotteessa todetaan.

Koko maassa uusien kotimaisten tartuntojen tartunnanlähde saatiin selvitettyä 59 prosentissa tapauksista. Valtaosa tartunnoista saadaan THL:n mukaan samassa taloudessa asuvilta. Työpaikoilla ja yksityisissä tilaisuuksissa tapahtuu myös paljon tartuntoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)