Verkkouutiset

Rakennustyöläinen työmaalla. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”Työmarkkinoilla merkittävä kohtaanto-ongelma”

Keskuskauppakamari helpottaisi työn perässä muuttamista ja panostaisi koulutukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Suomen työmarkkinoilla vallitsee merkittävä kohtaanto-ongelma. Tämä tarkoittaa sitä, että työnhakijat ja työpaikat ovat monesti eri paikkakunnilla ja eri toimialoilla. Työtön sahuri Itä-Suomessa ei auta ravintola-alan työvoimapulaan Helsingissä – ja toistepäin, toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen tiedotteessa.

Tilastokeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan avoimien työpaikkojen määrä on noussut yli kolmanneksella viime vuoteen verrattuna, jopa hieman koronaa edeltävää aikaa korkeammalle tasolle. Avoimia työpaikkoja vuoden 2021 toisella neljänneksellä oli 51 100.

Heinäkuussa julkaistun Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömien määrä kasvoi kesäkuussa 7 000 työttömällä vuoden takaisesta, ollen merkittävästi koronaa edeltävää tasoa korkeammalla.

Valtosen mukaan työn perässä toiselle paikkakunnalle muuttamista tulisi helpottaa.

– Työn perässä muuttaminen voi maksaa jopa kymmeniä tuhansia euroja muuttokustannusten ja esimerkiksi varainsiirtoveron muodossa. Lisäksi päivähoito- ja koulupaikkojen järjestäminen on oma haasteensa. Muuttamisen kynnystä on madallettava, Valtonen sanoo.

Keskuskauppakamari on aikaisemmin esittänyt muun muassa liikkuvuusavustuksen laajentamista siten, että se tukisi erityisesti työn perässä muuttamista nykyistä paremmin.

– Työn perässä muuttamisen helpottamisen lisäksi tulisi panostaa koulutukseen erityisesti yritysten tarpeet huomioiden. Korkeakoulujen muunto- ja täydennyskoulutukset sekä TE-toimistojen ja yritysten yhteiset RekryKoulutukset tarvitsevat riittävät resurssit. Lisäksi tarvitsemme lyhyitä työvoimakoulutuksia aloille, joilla varsinainen tutkinto ei ole välttämätön, Valtonen toteaa.

Tilastokeskuksen mukaan avoimien osa-aikaisten työpaikkojen määrä on kasvanut huomattavasti. Tähän Keskuskauppakamari tarttuisi korottamalla opintotuen tulorajoja, joka helpottaisi opiskelijoiden osa-aikaista työskentelyä opintojen ohella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)