Verkkouutiset

Tiedustelun tilanne on kestämätön – kylmä sota näkyy yhä

Tutkijan mukaan tietoverkkotiedustelulle on ollut tarve jo 15-20 vuotta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valmisteilla olevien uusien tiedustelulakien yhteydessä muistetaan tämän tästä mainita, että Suomen viranomaiset ovat valtuuksiltaan jäljessä kaikkia Euroopan verrokkimaita. Tiedusteluhistorian tutkija, Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Viktor Rantala sanoo puutteiden koskevan eritoten tietoverkkotiedustelua ja ulkomaantiedustelua.

Rantala toteaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, että tilanteen syistä on kuitenkin puhuttu vähemmän. Tutkijan mukaan Suomen vaatimattoman tiedustelun taustalla vaikuttaa kylmän sodan historia.

– Digitalisaation myötä tietoverkkotiedustelun tarve on ­ollut olemassa jo 15–20 vuotta. Suomen perinteisesti vahva ­radiosignaalitiedustelu on osittain menettänyt merkitystään, sillä jo vuosi­tuhannen vaihteesta lähtien iso osa sotilaallisesta tietoliikenteestä on siirretty ­ilmasta kaapeleihin ja tietoverkkoihin, eikä Suomen tiedustelulla ole pääsyä tähän liikenteeseen, Rantala kirjoittaa.

Hän muistuttaa myös erilaisten kyberuhkien samalla lisääntyneen. Niitä ei tutkijan mukaan voida tehokkaasti torjua ilman toimivaa tietoverkkotiedustelua.

Ulkomaantiedustelun osalta Suomi on ollut Viktor Rantalan mukaan paitsiossa jo kylmän sodan ajoilta. Toisen maailmansodan aikainen sotilastiedustelu ajettiin alas eikä salaista ulkomaantiedustelua voitu harjoittaa johtuen ”ahtaasta ulkopoliittisesta tilanteesta”.

– Kylmän sodan jälkeen ulkopoliittiset syyt rajoittaa tiedustelua katosivat, mutta syystä tai toisesta ulkomaan­tiedustelua ei juuri ole kehitetty sen jälkeen, Rantala kirjoittaa.

Hänen mukaansa Suomen tiedustelun vaatimattomuus johtuu pitkälti historiallisesta perinteestä.

– Kylmän sodan jälkeen tiedustelun rajoittamisessa on tosin ollut entistä vähemmän järkeä, Rantala sanoo.

–  Turvallisuusympäristön muutoksen ja Suomen maan­tieteellisen sijainnin takia tiedustelumme historiasta johtuvat itse aiheutetut rajoitteet ovat kestämättömiä, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)