LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

Suomen talous kasvoi euroaluetta nopeammin – Saksa kääntyi laskuun

Suomen kansantalouden tuotanto jatkoi kasvuaan syyskuussa, mutta Saksan kasvu kääntyi heinä-syyskuussa laskuun ensi kerran vuosiin.

Kansantalouden tuotanto kasvoi syyskuussa 0,6 prosenttia edelliskuukaudesta ja 3,2 prosenttia vuodentakaisesta. Elokuussa tuotanto nousi tarkentuneiden tietojen mukaan 2,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Työpäiväkorjattuna alkutuotanto kasvoi noin kolme prosenttia, jalostus hieman alle seitsemän prosenttia ja palvelut hieman alle kaksi prosenttia viime vuoden syyskuusta.

Heinä-syyskuussa bruttokansantuotteen ennakoidaan nousseen 0,3 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 2,2 prosenttia vuodentakaisesta. Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen noin 2,7 prosenttia vuodentakaisesta. Tehdyt työtunnit olivat työpäiväkorjattuna noin 3,5 prosenttia vuotta aiempaa korkeammalla tasolla.

Eurostatin tuoreen pikaennakon mukaan euroalueen bruttokansantuote kasvoi heinä-syyskuussa 0,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja 1,7 prosenttia vuodentakaisesta. Koko EU-alueen vastaavat kasvuluvut olivat 0,3 ja 1,9 prosenttia.

Saksan bruttokansantuote kasvoi heinä-syyskuussa 1,2 prosenttia vuodentakaisesta, mutta laski edellisestä vuosineljänneksestä 0,2 prosenttia.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt