Suomen pelastaja jäi vaille ansaitsemaansa kunnioitusta

Jääkärikenraali K.L. Oesch onnistui pysäyttämään puna-armeijan mutta istui silti kolme vuotta kuritushuonetta ”Kekkosen vankina”.

Kesäkuun 14. päivänä Aunuksen ryhmän komentaja istuu iltaa Äänislinnassa upseereittensa kanssa. Kesken päivällisen hän vastaa päämajasta tulevaan puheluun. Se on päämajamestari Aksel F. Airo, joka välittää ylipäällikön käskyn. Karl Lennart Oeschin on siirryttävä välittömästi Karjalan kannakselle ja pantava järjestystä sekasortoon.

Samana iltana Oesch istuutui isoon Buickiin, kiisi valoisana kesäyönä suuntanaan Kannas. Hän saapui viime hetkellä, päämajassa oli viivytelty hyväuskoisesti, mutta nyt oli romahdus edessä. Puna-armeijan hyökkäys oli alkanut jo 9. päivänä ja osa suomalaisjoukoista pakeni. Viipuri menetettiin kymmenisen päivän kuluttua hyökkäyksen alkamisesta.

Karl Lennart Oeschin (1892-1978) elämänkulku oli jännittävä ja mutkikas.

Hän oli täysverinen sveitsiläinen, mutta Suomessa syntynyt. Isä tuli Suomeen aloittaakseen juustotehtailun houkuttimena juuston veroton myynti Pietariin.

Karl Lennart opiskeli luonnontieteitä ja tunsi itsensä pasifistiksi, mutta keskeytti opintonsa siirtyäkseen jääkärikoulutukseen Saksaan. Tähän oli aihetta, sillä vaikka V.I. Lenin ”tunnusti” Suomen itsenäisyyden, Neuvosto-Venäjä jätti joukkonsa maahamme ja lähetti aseapua suomalaisille punakaarteille, Rohkaisipa tuleva diktaattori Josif Stalin sosialisteja ottamaan vallan käsiinsä.

Demokraattiseksi ja rauhantahtoiseksi julistautuva Neuvostoliitto suhtautui Suomeen ja muihin pikkuvaltioihin heti kuin tsaarien Venäjä: imperialistisesti.

Johtavat poliitikkomme eivät suostuneet näkemään uhkia

Oesch osallistui vapaussotaan jääkärikapteenina ja toimi jo vuonna 1919 Kaartin Jääkäripataljoonan komentajana. Pari vuosikymmentä hän joutui seuraamaan näköalapaikalta suomalaispoliitikkojen haluttomuutta varustautua pahimpaan. Ilma- ja maarajoja loukattiin, onneksi niihin ei C.G.E. Mannerheimin mielipiteistä huolimatta reagoitu aggressiivisesti.

Oeschin näkökanta voitti, eikä vieraitten koneiden alas ampumiseen ryhdytty, mikä olisi voinut antaa Neuvostoliitolle syyn sodan aloittamiseen.

Suomalaisten tumpelointi oli kuin tämän päivän Nato-keskustelua: kattoa ei kannata poudalla korjata, sillä se ei vuoda, eikä muulloinkaan koska sää on kelju.

Saksa miehitti syksyllä 1939 puolet Puolaa ja Neuvostoliito toisen puolen natsien kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti. Seuraavaksi Stalin nielaisi Baltian maat.

Mannerheim ja Oesch sanoivat suorat sanat kahdelle pihtarille: pääministeri A.K. Cajanderille ja puolustusministeri Juho Niukkaselle, jotka eivät uskoneet tilanteen vakavuutta. Tragedia ilmenee pääministerin pitämässä puheessa elokuun 1939 sotaharjoitusten päätteeksi Viipurissa. Mannerheim ja Oesch eivät olleet uskoa korviaan.

Cajander höläytti:

”… on erittäin hyvä asia, että emme ole ostaneet liikaa mitään varusteita ja sotatarvikkeita ruostumaan ja mätänemään armeijan varastoihin, sillä niillähän on se paha ominaisuus, että ne vanhenevat ja pilaantuvat nopeasti”.

Hän pani vielä pahemmaksi ja jatkoi:

”…on ilolla pantava merkille, että kananmunatuotanto on viime vuosina kasvanut tässä maassa niin ilahduttavassa määrässä…” Tämä siis suuren sotaharjoituksen päättäjäisjuhlassa! Ei ihme, että kun tarvittiin päätöskykyistä hallitusta, Cajanderin hallitus erosi heti talvisodan alettua, ja pääministeriksi tuli Risto Ryti.

Todistelu syyttömyydestä

Karl Oesch joutui sodan loputtua syytettyjen listalle. Erään sotavankileireille tekemänsä tarkastuskäynnin yhteydessä syksyllä 1941 karkaamiset tulivat puheeksi. Oesch oli korostanut tiukkuutta laillisissa puitteissa. Muuan luutnantti Eero Nero oli syyllistynyt ja syyllistyvä vankien teloituksiin. Luutnantin raakuuksista Oesch joutui valvontakomission ja Urho Kekkosen syytösten silmätikuksi.

Vesa Määttä käy kirjassaan varsin yksityiskohtaisesti Oeschin laatimat asiaan liittyneet sota-aikaiset käskyt sekä oikeusprosessissa esitetyt puolustuspuheenvuorot. Hänet määrättiin tutkintavankeuteen, kun muutama hänen alaisensa – selvitäkseen itse vastuusta – leimasivat syylliseksi Oeschin. Sotaylioikeus tuomitsi hänet 12 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Korkein oikeus madalsi tuomion kolmeksi vuodeksi.

Oesch koki joutuneensa yli-innokkaan Kekkosen vangiksi. Niin Kannaksen torjuntataistelujen sankarista ja yhdestä Suomen pelastajasta tehtiin löyhin perustein rikollinen. Hänestä tehtiin syyllinen, sillä heitä tuli marssittaa valvontakomission ja Kekkosen eteen, jotta voittajien tyytyväisyys olisi taattu. Silti hävinneen Suomen sota-ajan johtajien saamat tuomiot olivat muiden maiden syytettyihin verrattuna lieviä.

Romahdus sotasankaruudesta vankeuteen teki kenraalistamme kansallisen sylkykupin, jota omaa uraansa pönkittäneet poliitikot eivät uskaltaneet näkyvästi tukea. Hän jäi yksin, mutta löysi elämälleen uusia motivaatioita. Hän siirtyi siviiliin ja kirjoitti laajan raportin Kannaksen ratkaisuista. Tämän lisäksi hän oli perustamassa Kansa taisteli – miehet kertovat –lehteä ja toimi sen päätoimittajana, kustantajana oli Sanoma Oy.

Oesch oli kivi Kekkosen kengässä ja Kekkonen hänen vihansa kohde. Hän vastusti Kekkosen valintaa poikkeuslailla ja löysi halveksittuna Georg C. Ehrnroothista kohtalotoverin. Jopa Oeschien suvun kotikylään Schwarzeneggiin pystytettiin 2014 muistomerkki sveitsiläisen juustotehtailijan pojan kunniaksi.

Vesa Määtän elämäkerta on toinen kohtuullisen tuore teos Oeschistä. Vuonna 1998 sotahistorioitsija Helge Seppälä julkaisi teoksensa Karl Lennart Oesch – Suomen pelastaja.

Vesa Määttä: K. L. Oesch – ylivoimaa vastassa. Gummerus 2015.

Kirjoittanut: MARKKU JOKIPII.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt