Verkkouutiset

”Suomen pärjääminen on yhteinen asia niin kriisin kuin rauhan aikana”

Keskustan mielestä luottamusta puolustuspolitiikan hoitoon on vahvistettava.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä Suomessa on edelleen korkea maanpuolustustahto ja luottamus puolustuspolitiikan hoitoon on vahvaa, mutta luottamuksen vahvistamiseen on syytä panostaa.

Eduskunta kävi keskiviikkona ajankohtaiskeskustelun maanpuolustustahdosta.

− Luottamus lähtee vahvasta tunteesta, että olemme kaikki samassa veneessä. Kaveria ei jätetä, Suomen ja suomalaisten pärjääminen on yhteinen asia niin syvän rauhan oloissa kuin kriisinkin aikana, sanoi kansanedustaja Markku Pakkanen keskustan ryhmäpuheenvuorossa.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta julkaisi viime viikolla vuosittaisen tutkimuksen suomalaisten asenteista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja maanpuolustukseen. Tutkimuksen mukaan suomalaisten maanpuolustustahto on laskenut.

Keskustan mukaan Suomen puolustuksen perusta muodostuu yleisestä asevelvollisuudesta, vahvasta maanpuolustustahdosta, reserviin pohjautuvista hyvin koulutetuista joukoista, koko Suomen puolustamisesta sekä tiiviistä kansainvälisestä yhteistyöstä.

− Maailman myllerryksissä ja turvallisuusympäristön muuttuessa tämä perusta on osoittautunut kestäväksi, Pakkanen sanoo.

Suomen kokonaisturvallisuus perustuu hänen mukaansa laajaan yhteistyöhön valtion, viranomaisten, kuntien, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten kesken.

− Malli on toimiva ja Suomelle sopiva. Se sitoo suomalaiset turvallisuuden vahvistamiseen jokaisesta kansalaisesta maan ylimpään johtoon saakka.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)