Verkkouutiset

Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Suomen Pankki: Talouskasvu vain väliaikaista

Pankin mukaan talous kääntyy reippaaseen kasvuun, kun koronapandemia alkaa helpottaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Talous kasvaa lähivuosina varsinkin kotitalouksien kulutuksen johdolla. Kuluttajilla on vahva luottamus talouteen. Kun he pääsevät koronatilanteen parannuttua kuluttamaan vapaammin, saa Suomen talous piristysruiskeen. Pitkää nopean kasvun kautta ei ole kuitenkaan näkyvissä, sanoo Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum.

Keskuspankin mukaan Suomen talous kasvaa tänä vuonna 2,9 prosenttia ja ensi vuonna 3,0 prosenttia. Vuonna 2023 BKT:n kasvu hidastuu kuitenkin jo 1,3 prosenttiin, missä heijastuvat pidemmän aikavälin haasteista väestön ikääntyminen ja heikko tuottavuuskasvu.

Koronapandemian odotetaan helpottuvan, kun rokotukset edistyvät. Epävarmuuden hälveneminen ja talouden elvyttäminen raha- ja finanssipolitiikan avulla piristävät maailmantaloutta.

– Maailmantalouden ja erityisesti euroalueen virkistyminen vahvistaa myös suomalaisten vientiyritysten tavaroiden ja palveluiden kysyntää, Obstbaum toteaa.

Suomen vienti toipuukin nopeasti, ja yltää koronapandemiaa edeltäneelle huipputasolleen jo tänä vuonna.

Pankin mukaan talouden positiivista virettä tukee se, että useimmat suomalaiset yritykset ovat selvinneet koronapandemiasta hyvin.

– Vaikeinta on ollut palveluita tarjoavilla yrityksillä kuten ravintoloilla. Kun pandemia väistyy, yritykset alkavat taas investoida. Myös työmarkkinoilla näyttää suhteellisen valoisalta. Vahva talouskasvu luo edellytykset työllisyyden kasvulle ja kun palvelualat toipuvat, voi kasvun odottaa olevan hyvin työllistävää.

Koronakriisi on koetellut valtiota ja kuntia, joiden menot ovat kasvaneet kriisin aikana huomattavasti. Samaan aikaan verotulot ovat vähentyneet. Kasvanutta julkisen talouden alijäämää on rahoitettu velkaa ottamalla. Pankki ennustaa, että julkinen velkaantuminen jatkuu vuosina 2021–2023 ja vuonna 2023 julkinen velka on jo 73 prosenttia kansantuotteesta.

Inflaation Suomen Pankki ennustaa kiihtyvän tänä vuonna Suomessa 1,7 prosenttiin, kun raaka-aineiden hinnat nousevat ja kulutuskysyntä kasvaa. Kuluttajahintojen kiihtyminen on kuitenkin tilapäistä.

Obstbaumin mukaan talous saattaa kehittyä ennustettua paremmin tai huonommin, ja myönteisten ja kielteisten yllätysten mahdollisuudet ovat lähivuosina suunnilleen yhtä suuret.

– Suurimmat riskit liittyvät koronapandemian arvaamattomuuteen. Pandemia on ohi vasta, kun se on voitettu koko maailmassa, Obstbaum korostaa. Toisaalta talouskasvu voi muodostua jopa ennustettua nopeammaksi, jos kotitaloudet alkavat lähivuosina kuluttaa koronakriisin aikana kertyneitä säästöjään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)