Verkkouutiset kertoi tässä jutussaan ensimmäisen osan senaatin puheenjohtaja, kansakunnan perustajaisä P. E. Svinhufvudin piileskelystä punaisten valtaamassa Helsingissä tammi-maaliskuussa 1918.
Martti Häikiön uudessa kirjassa Suomen Leijona – Svinhufvud itsenäisyysmiehenä (Docendo) on selvitetty, miten itsenäisen Suomen ensimmäinen pääministeri yritti ensin paeta punaista terroria tuolloin harvinaisella lennolla. Kone kuitenkin jäätyi jo alkumatkalle.
Svinhufvud ja muut senaattorit jatkoivat vaarallista piileskelyään Helsingissä. Punaiset olivat epäonnistuneet toteuttamaan maan johdon vangitsemisen. Virastoissa ja toimistoissakin nukkuneet ministerit olivat kuitenkin jatkuvassa vaarassa. Häikiö kertoo seuraavista tapahtumista näin:
”Luutnantti Yrjö Roos apunaan arkkitehti Haakon Lindén, kapteeni Ilmari Jokinen ja taustalla tohtori Eino Suolahti olivat jo pidempään suunnitelleet jäänmurtaja Tarmon kaappausta ja viemistä laillisen hallituksen avuksi. Laiva oli avustanut vallankumouksellisten laivoja Pietarissa, Tallinnassa ja Suomessa. Laivan komendantti vänrikki Nikolai Telegin ja kapteeni Hj. W. Kauppi oli saatu mukaan valtaussuunnitelmaan”.
”Jäänmurtaja Tarmossa oli kapteeni, 41 miestä, venäläinen vartiostoupseeri ja 8 matruusia. Suunnitelman mukaan Svinhufvud olisi ’liikemies Carlsson’, joka tulisi merelle ostamaan erästä jäihin jäänyttä laivaa, ja (senaattori) Jalmar Castrén olisi asiantuntija ’insinööri Collin’.”
”Seuraavana päivänä 2.3. kello 19 Svinhufvud ja Castrén siirtyivät Hahlin asuntoon Bulevardi 14:ssä odottamaan Roosia. Ainoan kerran Hahl havaitsi pientä hermostuneisuutta Svinhufvudissa. Hjördis Runeberg toi edellisen piilopaikan vara-avaimet Svinhufvudille. Seurue nousi Roosin autoon Annankadun puolella ja ajoi Bulevardia ja Etelä-Esplanadia Smolnan ohi Kauppatorille ja Katajanokalle. Tarmo oli Upseerikasinon vieressä Pohjoissatamassa. Kasinon katolla liehui anarkistien pääkallolippu. Punakaartilaiset vartioivat laivoja.”
Astui avantoon
Tarmon olikin kuitenkin lähdettävä hinaamaan hiiliproomua.
”Laivaan piiloutuneet suojeluskuntalaiset lähtivät pois. Svinhufvud, Castrén ja Roos päättivät oikaista suoraan jään yli Katajanokan rantaan. Kun oli kuljettu jonkin matkaa, Svinhufvud astui avantoon toisella jalallaan. Monet avannot oli tehty sitä varten, että matruusit voisivat pistää niihin ampumiaan upseereja. Heillä oli kiire, sillä ulkonaliikkumiskielto alkoi kello 21. Kauppatorin, Etelärannan ja Pohjois-Makasiininkadun kautta he tulivat Kasarmitorille, jossa he olivat vähän yli yhdeksän, ja totesivat, että Bulevardi 14:n portti olisi jo suljettu.
Svinhufvudilla oli taskussaan Runebergin asunnon avaimet, ja he pääsivät sinne turvallisesti, vaikka vastapäisessä kulmassa oli punakaartilainen vartiossa.”
Uusi yritys tehtiin seuraavana iltana 3. maaliskuuta. Suojeluskuntalaiset piiloutuivat jälleen Katajanokalle palanneeseen Tarmoon.
”Svinhufvud ja Castrén vietiin illalla pankinjohtaja Anders Wiksténin kotiin osoitteessa Kruunuvuorenkatu 7. Suolahti antoi Svinhufvudille 5 000 vihreää niin kutsuttua Kerenskin ruplaa. Pankinjohtaja Wikstén itse ei ollut kotona, sillä hän oli paennut punaisia, mutta vieraille tarjottiin illalliset ja heille tehtiin vuoteet isännän työhuoneeseen.
Svinhufvud ja Castrén nukkuivat hyvin, joivat aamukahvin, lähtivät Roosin kanssa rantaan ja nousivat Tarmon kannelle aamulla 4. maaliskuuta. Telegin esitteli heidät insinööreiksi, jotka oli määrätty tarkastamaan jäihin juuttuneita laivoja. Vartiossa olleet suomalaiset punakaartilaiset yrittivät kieltää Tarmon lähdön, mutta Telegin lähetti venäläiset matruusinsa haukkumaan suomalaiset toverit, ja kello 8.10 Tarmo irtautui laiturista”.
Leijonalippu nousee
Puolenpäivän aikaan Roos tuli laivalla ilmoittamaan ”insinööreille”, että minuutin kuluttua alkaisi tapahtua.
”Svinhufvud ja Castrén pyysivät itselleen aseita, mutta niitä ei ollut. Telegin pyysi, että hänet lukittaisiin omaan hyttiinsä siltä varalta, että kaappaus epäonnistuisi ja hän voisi näyttää ulkopuoliselta. Castrén pisti hänen hyttinsä avaimen taskuunsa ja jäi kahden Svinhufvudin kanssa salonkiin. Roos antoi ohjeet piilossa olleille suomalaisille vapaaehtoisille ja antoi merkin perämies Sjömanille leikata lennätinjohdot poikki.
Vapaaehtoisia johtanut ja heille aseita hankkinut arkkitehti Haakon Lindén kertoo: ’Me syöksyimme hyteistämme suoraan ryssien kanssiin, jossa me browningit vireessä komensimme kädet ylös’. Yksi matruusi yritti puolustautua, mutta ase temmattiin hänen kädestään, ja kaikki antautuivat taistelutta. Heidät suljettiin laivan työpajaan, jonne tuotiin myös laivan sähköttäjä.
Kun valtaus oli onnistunut, pysäytettiin koneet ja koottiin vangit ja kaappausjuonessa mukana ollut laivaväki kannelle. Roos luki Svinhufvudilta saamansa määräyksen palauttaa Tarmo laillisen hallituksen käytettäväksi. Kohotettiin eläköön-huuto ja vedettiin Venäjän lippu alas ja nostettiin punakeltainen leijonalippu tilalle”.
Jäänmurtaja Tarmo lähti kohti Tallinnaa. Punainen leijonalippu laskettiin ja tilalle nostettiin Tarmon suurin valkoinen pöytäliina.
”Vähän ennen saapumista Tallinnan satamaan pöytäliina laskettiin ja tankoon nostettiin jälleen leijonalippu. Perillä oltiin kello 15.45.
Suomen pääministeri Svinhufvud ja senaattori Jalmar Castrén olivat päässeet pakoon punaisesta Helsingistä ja olivat jälleen vapaita toimimaan”.
