Kirjoittajan mielestä EU-asioita tulisi peilata muidenkin kuin suomalaisten meppien kautta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Panu Laturi: Suomen median pitäisi politisoida EU

Kirjoittajan mielestä Eurooppapolitiikasta pitää tehdä päivänpolitiikkaa.

Euroopan Unionia pidetään kansalaisista etäisenä eliitin projektina. Tätä on vuosien varrella yritetty korjata erilaisin keinoin, mutta nämä yritykset ovat valitettavasti lähes aina epäonnistuneet. On tosiasia, että jollei eurooppalaiseen politiikkaa ei saada jännitettä, ei tilanne muutu

Viimeisin merkittävä yritys tähän olivat eurooppalaiset kärkiehdokkaat, eurooppalaisten puolueiden kampanjoiden veturit, joiden keskuudesta piti valita Komission puheenjohtaja. Idea sinänsä oli hyvä, sillä pyrittiin tuomaan esiin eurooppalaista poliittista kenttää ja europuolueita.  Toteutus ei kuitenkaan onnistunut ja epäonnistuminen sinetöitiin viimeistään sillä, että Komission puheenjohtajavalinnoissa kärkiehdokkailla pyyhittiin pöytää.

Mitä pitäisi tehdä. En usko, että poliittiset instituutiot voivat luoda poliittista jännitettä, kärkiehdokkailla tai ilman. Eikä varsinkaan siten, että tämä tehdään kerran viidessä vuodessa ennen vaaleja. Keskeistä on se, että media politisoisi Euroopan unionin ja toisi sen eduskunnan tapaan osaksi päivänpolitiikkaa. Asioita tulisi peilata muidenkin kuin suomalaisten meppien kautta.

Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman, että media oikeasti panostaisi Brysselin toimituksiin. Kysymys ei pitäisi olla ”Montako toimitusta on Brysselissä” vaan ”Kenellä on paras toimitus Brysselissä”. Ei voi olla niin, että meillä uutisoidaan enemmän Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa kuin omaamme. Sillä EU-politiikka on meidän sisäpolitiikkaamme.

Ehdottaisinkin, että Euroopan unioni käyttäisi rahat joita tällä hetkellä käyttää erilaisiin tiedotuskampanjoihin siten, että mediat voisivat hakea niitä Brysselin toimitustensa vahvistamiseksi. Olen varma että näin saadaan paljon voimakkaampi tulos kuin EU:n pääosin mitäänsanomattomista ja turhista propagandahenkisistä tiedotuskampanjoista.

Panu Laturi

Panu Laturi

Panu Laturi on Viestintätoimisto N2 Comms:n osakas.