Verkkouutiset

Suomen koronan tuore aikasarja: Mistä nämä luvut kertovat?

Viikon takaiset yksinumeroiset tartuntaluvut vaikuttavat päättyneen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen torstaisen lausunnon mukaan ”koronavirusepidemiatilanne on vakaa” ja ” uusien koronavirustartuntojen laskusuunta on pysähtynyt”. Tapausten määrä on viikkotasolla THL:n mukaan samalla tasolla kuin kahdella edellisellä viikolla ja ”osa uusista tapauksista liittyy tunnettuihin tartuntaketjuihin ja seurannassa oleviin tapausryvästymiin”.

Arvostelu THL:n tiedottamista kohtaan on lisääntynyt. Lukuja muutetaan, ne tulevat viiveellä ja takautuvasti eikä taustoja kerrota. Näin kansalaiset eivät tarkkaan ottaen saa tietää esimerkiksi sitä, milloin ja missä tapauksia on ilmennyt.

Seuraava on tiedotusvälineissä päivittäin kerrotuista vahvistetuista uusista Suomen koronatartunnoista koostettu sarja. Luvut ovat THL:n – esimerkiksi sairaanhoitopiireissä tiedot ovat erilaisia. Viime viikon erikoisuus olivat miinusmerkkiset numerot, kun aiempia lukuja tarkistettiin.

Toisten tietojen mukaan tartuntojen määrä on viime aikoina moninkertaistunut HUS-alueella.

Näin THL on ilmoittanut koronatartuntoja heinäkuussa:

KE 1.7. 22
TO 2.7. 5
PE 3.7. 1
LA 4.7. 6
SU 5.7. 5
MA 6.7. 4
TI 7.7. 5
KE 8.7. 3
TO 9.7. 8
PE 10.7. 6
LA 11.7. 12
SU 12.7. 3
MA 13.7. 1
TI 14.7. 6
KE 15.7. -5
TO 16.7. -2
PE 17.7. 8
LA 18.7. 17
SU 19.7. 17
MA 20.7. 5
TI 21.7. 11
KE 22.7. 11
TO 23.7. 10
PE 24.7. 8

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)