Verkkouutiset

Suomen ja Ruotsin puolustuksen yhteistyö syvenee

Kahdenvälisen yhteistyön uskotaan syvenevän yhdessä Norjan ja Yhdysvaltojen kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on Ulkopoliittisen instituutin tuoreen raportin mukaan tiiviimpää kuin koskaan ennen.

Kauas historiaan ulottuvan yhteistyö tiivistyi uudelleen vuonna 2014, ja nyt Ruotsi ja Suomi voivat tukea toistensa puolustusta yhteisesti ja suunnitelmallisesti.

– Parhaiksi katsotut yhteistyökuviot ovat kuitenkin vain lisä kansallisiin järjestelyihin, toteavat Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak ja tutkija Henri Vanhanen raportissaan.

Suomen ja Ruotsin turvallisuusintressit ovat historiallisesti limittyneet, mutta yhteistyötä ovat tutkijoiden mukaan usein rajoittaneet kansalliset tekijät, ulkomailta tuleva paine tai kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän luonne.

Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että nykyään nämä muuttujat mahdollistavat yhä syvemmän yhteistyön. 

Raportissa arvioidaan, että todennäköisin kehityssuunta on nykyisen kahdenvälisen yhteistyön syveneminen yhdessä Norjan ja Yhdysvaltojen kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)