Verkkouutiset

”Suomella ei ole varaa lopettaa näin merkittävää elinkeinoa”

Turkistarhauksen kieltäminen nostatti eduskunnassa runsaasti keskustelua. Vastakkain olivat näkemykset elinkeinonvapaudesta ja eläintensuojelusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta keskusteli torstaina historian ensimmäisestä kansalaisaloitteesta. Se koskee turkistarhauksen kieltämistä.

Ensimmäisenä puhunut Pauli Kiuru (kok.) sanoi vastustavansa aloitteen hyväksymistä.

– Suomella ei ole varaa lopettaa näin merkittävää elinkeinoa, Kiuru totesi.

Aloitetta niin ikään vastustava Arto Satonen (kok.) muistutti, että turkisviennin arvo Suomelle on 400 miljoonaa euroa vuodessa. Edustajien mukaan ala työllistää suoraan ja välillisesti noin 17 000 henkeä.

Pauli Kiurun mukaan turkistarhaajien tulee muuttaa toimintatapoja niin, että eläinten hyvinvointiin panostetaan.

Kansanedustajat joutuivat poikkeuksellisesti jonottamaan puhevuoroja eduskunnan keskuskansliassa pitkään. Kiuru oli jonottanut puheenvuoroa aamuyhdeksästä.

– Suomalaisilla on uusi, erinomainen tapa osallistua eduskunnan päätöksentekoon, Kiuru sanoi täysistunnossa.

Hänen mielestään kansalaisaloite ei kuitenkaan ole ”lakimuutosautomaatti”. Kansalaisaloitteen merkitystä ja keskustelun historiallisuutta kiiteltiin täysistunnossa laajasti.

Siirtymäajalla

Kansalaisaloitteessa vaaditaan eläinsuojelulain muuttamista niin, että eläinten tarhaaminen turkisten tuottamiseksi olisi kiellettyä.

Toisena eduskunnassa ääneen pääsi vihreiden Anni Sinnemäki. Hän totesi kannattavansa turkistarhauksen kieltämistä siirtymäajalla. Myös muut vihreiden edustajat olivat voimakkaasti tarhauksen kieltämisen kannalla.

– Suomen tulisi seurata edelläkävijöiden esimerkkiä, Sinnemäki sanoi.

Hänen mukaansa tarhaaminen aiheuttaa turkiseläimille tarpeetonta kärsimystä.

Kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset, Rkp ja kristillisdemokraatit ilmoittivat kannattavansa turkistarhausta. SDP:n eduskuntaryhmän sisällä turkistarhauksesta oli erilaisia kantoja, vaikka Maarit Feldt-Ranta ilmoitti ryhmän vastustavan kieltoa. Vihreiden linjalla oli myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmä.

Eduskunnalle maaliskuun alussa luovutettu turkistarhauksen kieltämistä koskeva aloite keräsi vajaat 70 000 allekirjoittajaa. Lähetekeskustelun jälkeen aloite lähetetään maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn.

Valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) totesi täysistunnossa, että aloite käsitellään valiokunnassa ”laajasti, ripeästi ja perusteellisesti”.

Kokoomuksen edustaja Pertti Salolainen toi voimakkaasti esiin huolensa turkiseläinten hyvinvoinnista. Hänen mukaansa turkisala ei ole käyttänyt hyväkseen ”etsikkoaikaansa” tilanteen korjaamiseksi. Salolaisen mukaan vaikuttaa selvältä, ettei kansalaisaloite tule menemään eduskunnassa sellaisenaan läpi.

Eduskunnan on otettava kansalaisaloite käsittelyyn, jos se kerää puolessa vuodessa vähintään 50 000 henkilön allekirjoituksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)