Suomeen halutaan tuomioistuinvirasto

Oikeusministeriön asettama toimikunta ehdottaa, että Suomeen perustettaisiin tuomioistuinvirasto.

Esityksen mukaan tuomioistuinvirasto huolehtisi tuomioistuinlaitoksen keskushallintoviranomaisen tehtävistä. Virasto vastaisi tuomioistuinlaitoksen toimintaedellytyksistä ja tuomioistuinten toiminnan kehittämisestä, suunnittelusta ja tukemisesta.

Ehdotus tarkoittaa, että nykyisin oikeusministeriölle kuuluvat tuomioistuinten keskushallintotehtävät siirtyisivät tuomioistuinvirastolle.

Tuomioistuinviraston keskeisiä tehtäviä olisi huolehtia tuomioistuimia koskevasta kehys- ja talousarviovalmistelusta, tuomioistuinten toimitilahallinnosta ja tietojärjestelmistä sekä yhteistyössä tuomarikoulutuslautakunnan kanssa tuomareiden koulutuksesta.

Lisäksi tuomioistuinvirastolle siirrettäisiin tuomioistuinten henkilöstö- ja taloushallinnon tehtäviä. Virasto osallistuisi tuomioistuinlaitoksen kehittämiseen ja tukisi tuomioistuinten vastuulla olevia kehittämis- ja laatuhankkeita. Tuomioistuinvirasto voisi myös huolehtia palvelutehtävistä, kuten käännös- ja tulkkauspalveluista.

Tuomioistuinviraston perustamisella ei puututtaisi tuomioistuinten riippumattomuuteen eikä ylimmille tuomioistuimille perustuslaissa säädettyihin tehtäviin tai asemaan. Niille perustuslaissa säädetyt tuomioistuinlaitoksen lainkäytön valvontaan liittyvät tehtävät säilyisivät nykyisellään.

Toimikunta ehdottaa, että tuomioistuinviraston ylintä päätösvaltaa käyttäisi tuomarienemmistöinen johtokunta. Johtokunnassa olisi yhdeksän jäsentä, kuusi tuomaria ja kolme muuta jäsentä. Viraston päivittäisestä toiminnasta vastaisi johtokunnan nimittämä ylijohtaja.

Toimikunta arvioi, että tuomioistuinviraston henkilöstömäärän tulisi olla vähintään 45 henkilötyövuotta. Koko tätä henkilömäärää ei voida siirtää virastoon oikeusministeriöstä tai tuomioistuimista. Tuomioistuinviraston perustaminen edellyttäisi siis lisäpanostusta.

Toimikunta arvioi, että tuomioistuinviraston vuosittaiset toimintamenot olisivat noin 3,5-4 miljoonaa euroa, josta lisäpanostuksen tarve olisi noin kaksi miljoonaa euroa. Virasto pitäisi sijoittaa Helsinkiin tai muualle pääkaupunkiseudulle.

Kommentit