Verkkouutiset

Suomea kohti tulossa vaarallinen myrskymatalapaine

Ilmatieteen laitos varoittaa jopa hyvin voimakkaista tuulista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeen saapuu ilmatieteen laitoksen mukaan keskiviikkona lännestä nopeasti syvenevä ja voimakas myrskymatalapaine.

Tämän hetken ennusteen mukaan se voimistaisi tuulia laajalti vaarallisen voimakkaaksi. Ahvenanmaalla ja läntisillä merialueilla tuuli on jopa hyvin vaarallista.

Forecan mukaan syysmyrsky riepottelee keskiviikkona ja torstaina. Runsaiden sateiden myötä samalla sää viilenee.

– Keskiviikkona alkuun tuuli voi paikoin olla puuskissa kovaa etelän ja Etelä-Lapin välillä. Keskiviikon edetessä tuuli yltyy entisestään ja alkaa kääntyä pohjoisenpuoleiseksi. Iltaa kohti tuuli voi voimistua lännen merialueilla myrskylukemiin. Samalla myrskypuuskien riski kohoaa pitkin länsirannikkoa, Forecan meteorologi Jenna Salminen toteaa.

Tämän hetken ennusteen mukaan myrsky olisi kovimmillaan torstain vastaisena yönä ja torstaina.

– Lännen ja lounaan merialueilla puuskat voivat olla jopa 30 m/s, jolloin rannikon tuntumassa voi olla edessä synkkä ja myrskyinen yö. Myös sisämaassa lounaassa, lännessä, etelässä ja maan keskiosassa voimakkaan puuskainen tuuli yltyy ja myrskypuuskien riski kasvaa. Torstaina tuuli käy laajalti pohjoisen puolelta ja on voimakkaan puuskaista etelästä Etelä-Lappiin, myrskypuuskat ovat paikoin mahdollisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)