Verkkouutiset

”Biotaloutta tarvitaan muovin haittojen vähentämiseksi”

Kansanedustajan mukaan on kyseenalaista arvostella biotalouslinjaa ja samaan aikaan vaatia uusia biohajoavia tuotteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) toivottaa vihreät ja muutkin tervetulleeksi muovin ympäristöongelmien vastaiseen rintamaan. Vihreä eduskuntaryhmä ilmoitti hänen mukaansa tänään julkaisevansa viiden kohdan listan muovin haittojen torjumiseksi. Honkonen pitää hyvänä, että muovin aiheuttamien ympäristöhaittojen vastaiseen taisteluun liittyy yhä uusia poliittisia voimia.

– Minä henkilökohtaisesti ja keskustan eduskuntaryhmä olemme paiskineet töitä tämän ongelman voittamiseksi jo tämän vaalikauden, hän sanoo tiedotteessaan.

Honkosen mukaan on kuitenkin kyseenalaista arvostella hallituksen biotalouslinjaa ja samaan aikaan vaatia muovin tilalle uusia biohajoavia tuotteita. Kehittyneimmät ja kestävimmät muovin korvaajat ovat hänen mukaansa juuri sellupohjaisia.

– On aikamoista kaksinaismoralismia vihreiltä haukkua hallituksen biotalouslinjaa ympäristölle vahingolliseksi ja samaan aikaan ehdotetaan uusia muovia korvaavia tuotteita. Uudet biomuovit on kehitetty juuri suomalaisten metsien puusta keitetystä sellusta. Suomalaista biotaloutta tarvitaan välttämättä muovin haittojen vähentämiseksi.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)