Verkkouutiset

Pian kerätään yli 100 miljoonaa euroa mätkyjä

Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on monilla 3. elokuuta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verohallinnon mukaan suurella osalla henkilöasiakkaista jäännösveron eli mätkyjen ensimmäinen eräpäivä on maanantaina 3. elokuuta.

Kyseisellä eräpäivällä kerätään veroja noin 105 miljoonan euron verran. Jos asiakkaalla on mätkyjä maksettavana 170 euroa tai enemmän, toisen maksuerän eräpäivä on 1. lokakuuta.

Torstaina 6. elokuuta on monilla kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä. Yhteensä veroja kerätään tuolloin reilut 310 miljoonaa euroa. Jos asiakkaan kiinteistövero on 170 euroa tai enemmän, toinen erä tulee maksettavaksi 6. lokakuuta.

Kiinteistö- tai jäännösveron eräpäivä ajoittuu elokuun ensimmäiseen viikkoon noin kahdella miljoonalla verohallinnon asiakkaalla.

Verohallinto muistuttaa, että kiinteistöveron eräpäivät ovat muuttuneet viime vuodesta. Kiinteistöverotus valmistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa asiakkailla eri aikaan, joten oma eräpäivä on asiakaskohtainen.

Oman eräpäivän sekä maksettavan määrän voi tarkastaa kiinteistöverotuspäätöksestä tai OmaVerosta. Tästä vuodesta alkaen kiinteistöveron voi myös maksaa OmaVerossa.

Omasta verkkopankista tilattavalla e-laskulla voi välttää veronmaksun yleisimmät sudenkuopat eli eräpäivien unohtamisen ja väärin syötetyt maksutiedot. Jotta asiakas ehtii saamaan elokuussa maksettavista veroistaan e-laskun, pitää tilaus tehdä verkkopankissa viimeistään kolme viikkoa ennen veron eräpäivää. E-lasku on tarkoitettu pääasiassa henkilöasiakkaille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)