Verkkouutiset

Suomalaisia osakkeita myytiin maaliskuussa voimakkaasti

Danske Bankin asiakkaat pyrkivät vähentämään riskitasoa sijoitussalkuissaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Danske Bank kertoo suomalaisten asiakkaidensa tehneen maaliskuussa osakekauppoja yli kolme kertaa vuodentakaista enemmän. Helmikuuhun verrattuna kauppoja tehtiin 80 prosenttia enemmän.

Kaupoista hieman yli 60 prosenttia oli myyntejä. Varsinkin suomalaisia osakkeita myytiin pankin mukaan voimakkaasti, kun sijoittajat pyrkivät vähentämään riskitasoa sijoitussalkuissaan.

Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipellon mukaan koronaviruksen lisäksi osakemarkkinoiden liikkeitä pahensivat likviditeetin puute yrityslainamarkkinoilla sekä öljyn hintasota.

– Sijoittajat pyrkivät maaliskuun aikana vähentämään osakeomistuksiaan kautta linjan, hän kertoo.

Eniten myytiin energiayhtiö Fortumia, finanssikonserneja Sampoa ja Nordeaa sekä suhdannevaihteluille alttiita konepajoja. Sen sijaan ostajien suosiossa olivat liiketoiminnaltaan vakailla aloilla toimivat teleoperaattori Elisa ja lääkeyhtiö Orion.

Kivipellon mukaan epävarmuutta on ja markkinoiden heilunta tulee jatkumaan. Hänen mielestään onkin hyvä, että pankin asiakkaat ovat ostaneet laatuyhtiöitä ja yrityksiä vakailta toimialoilta, sillä molemmilla osakeryhmillä on hyvät edellytykset selvitä kohtuullisesti koronaviruksen aiheuttamasta talouden pysähdyksestä.

Teknologiayhtiöitä löytyi netto-ostetuimpien listalta kaikilta alueilta, Yhdysvalloista Apple ja Nvidia, Suomesta Digia ja Ruotsista Hexagon. Danske Bankin mukaan teknologiayhtiöiden liiketoimintaa ajavat laajemmat rakenteelliset muutokset, eivätkä ne ole perinteisten toimialojen tapaan yhtä herkkiä talouden suhdanneheilahteluille.

Maaliskuun loppua kohden alettiin Kivipellon mukaan nähdä Kiinasta ja Italiastakin alustavia merkkejä siitä, että karanteenit auttavat hidastamaan viruksen leviämistä.

– Tilannetta helpottivat myös keskuspankkien massiiviset elvytystoimet, jotka rauhoittivat ensin korkomarkkinat. Talouden ja osakemarkkinoiden tueksi julkistettiin myös valtioiden massiivisia elvytystoimia, Kivipelto toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)