Verkkouutiset

Suojaimista huutava pula – ministeriön tarkennettava ohjeitaan

HALIn mukaan Huoltovarmuuskeskuksesta on luvattu lisää materiaalia aikaisintaan viiden viikon kuluttua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yksityistä sosiaali- ja terveysalaa edustava Hyvinvointiala HALI ry vaatii sosiaali- ja terveysministeriöltä tarkennettuja ohjeita henkilösuojainten käyttöön kotihoidossa ja kotiin vietävissä palveluissa. Yhdistyksen mukaan ohjeistus tarvitaan myös asumispalveluihin.

HALIn mukaan julkisen ja yksityisen sektorin toimijoilla ei ole realistisia mahdollisuuksia ministeriön ohjeiden mukaiseen suojautumiseen. Sosiaalihuollon palveluiden materiaalivarautumisessa on toimittu siten, kuten on edellytetty normaalioloissa esimerkiksi kausi-influenssan aikana.

Ministeriön uudet ohjeet poikkeavat dramaattisella tavalla aikaisemmin annetuista ohjeista. Uusien ohjeiden myötä suojaimien kulutus kasvaa niin paljon, että varastoissa olevat materiaalit riittävät vain muutamia päiviä tai maksimissaan viikon. Tilanne on sama julkisella ja yksityisellä sektorilla.

HALIn mukaan suojaimia ei tällä hetkellä ole saatavilla lisää edes kohtuullisen toimitusajan kuluessa kohtuullisesta hinnasta puhumattakaan. Toimitukset voivat myös jäädä matkalle tai päätyä keinottelijoiden käsiin. Sairaanhoitopiireistä viestitetään, että Huoltovarmuuskeskuksen materiaaleja saadaan käyttöön aikaisintaan viikolla 20 eli viiden viikon kuluttua. Silloinkin saatavuuden oletetaan olevan vähäinen.

Suojavarusteiden saatavuus turvattava selkeillä ohjeilla

HALI pyytää sosiaali- ja terveysministeriöltä vahvaa ohjausta ja selkeää ohjetta siihen, miten erva-alueille toimitettuja rajallisia Huoltovarmuuskeskuksen materiaaleja jaetaan käyttöön niitä ensisijaisesti tarvitseville. Samalla on minimoitava suojavarusteiden hamstraus ja ylisuojautuminen.

– On näyttöä siitä, että materiaalit jäävät erikoissairaanhoitoon ja loput jaetaan vain julkisen sektorin toimijoille. Riskiryhmiin kuuluvat henkilöt on suojattava tarkoituksenmukaisesti sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Suomalaisten ja Suomessa asuvien yhdenvertainen kohtelu on turvattava kaikin keinoin, riippumatta siitä, tuottaako palvelun julkinen tai yksityinen toimija, HALIn toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas vaatii.

Rajakangas lisää, että on selvää, että sekä julkiset että yksityiset toimijat pyrkivät hankkimaan suojamateriaaleja ensisijaisesti markkinoilta ja turvautuvat vasta sitten Huoltovarmuuskeskuksen materiaaleihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)