Etelä-Korean saippuasarjat ovat saaneet Pohjois-Korean sekaisin. LEHTIKUVA / AFP Ed Jones

Suhteet solmussa: Pohjois-Korea tarjosi apua Kiinan arkkiviholliselle

Pohjois-Korean kerrotaan neuvotelleen Taiwanin kanssa sukellusvenesopimuksesta.

Pohjois-Korea on tarjonnut yllättäen Taiwanille sukellusveneiden rakentamiseen tarvittavaa teknologiaa ja osaamista, kertoo The National Interest -lehti taiwanilaisiin medioihin viitaten.

Pohjois-Korea oli lehden mukaan valmis toimittamaan Taiwanille materiaaleja ja tietoja Sang-O-luokan sekä Yugo– ja Yono-luokkien sukellusveneistä. Pohjois-Korea ilmoitti myös olevansa valmis lisenssoimaan näiden sukellusveneiden tuotannon Taiwaniin.

Neuvottelujen kerrotaan kuitenkin kariutuneen, sillä Taiwan olisi tarvinnut suuremman kokoluokan sukellusveneitä kuin Pohjois-Korea olisi pystynyt tarjoamaan. Myös Pohjois-Korealle asetetut kansainväliset talouspakotteet olivat syy sille, että Taiwan lopulta vetäytyi sukellusvenesopimuksesta.

Julkisuuteen vuotaneet tiedot neuvotteluista ovat yllättäviä, sillä Taiwan on Kiinan arkkivihollinen. Kiina puolestaan on perinteisesti ollut eristäytyneen Pohjois-Korean tärkein sekä ainoa liittolainen ja tukija. Tähän asti Kiina on pyrkinyt rankaisemaan valtioita, jotka ovat tukeneet Taiwanin itsenäistymispyrkimyksiä Manner-Kiinasta.

Kiinan ja Taiwanin välit ovat olleet viime aikoina äärimmäisen kireät. Kiinan kansanarmeijan on väitetty jopa valmistautuvan Taiwaniin suuntautuvaan maihinnousuun.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt