Maltti on käynyt politiikassa huonosti kaupaksi jo usean vuoden ajan meillä ja muualla. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Jussi Isotalo: Suhteellinen liike

Suhteellisen liikkeen ymmärtäminen on merkityksellistä.

Varusmiesaikanani merivoimissa koulutukseen kuului suhteellisen liikkeen määrittäminen: Taistelutilanteessa asemasi ei riipu vain omasta kulkusuunnasta ja nopeudesta, vaan myös muiden alusten liikkeistä. Näiden yhteisvaikutuksen mittaaminen auttaa laskemaan oikeat suuntaukset asejärjestelmiin.

Suhteellisen liikkeen ymmärtäminen on merkityksellistä myös muilla elämänaloilla. Maailmantalouden sakatessa pandemian vuoksi keskinäisriippuvuus näyttäytyy uudessa valossa. Kun kaikki painavat jarrua, vähiten hidastava tai nopeimmin taloutensa uudelleen käynnistävä saa muihin nähden etumatkaa. Saavutetun edun inhimillinen hinta voi tosin olla äärimmäisen kallis. Tällaisesta uhkapelistä on nähtävissä merkkejä nytkin.

Kun politiikassa käydään keskustelua yksittäisen puolueen linjavalinnoista, niistä syntyvä kuva perustuu suurelta osin sen kilpailijoiden toimintaan. Esimerkiksi joissakin vasemmisto-oikeisto ja konservatiivi-liberaali -ulottuvuuksilla piirretyissä nelikentissä keskustaoikeistolainen kokoomus on lähempänä maltillista vasemmistoa kuin muihin ryhmiin suuren etäisyyden tehneitä perussuomalaisia.

Kun asennekentässä näyttää syntyvän tyhjää tilaa, syntyy taktinen houkutus sen täyttämiseen. Tämä näyttäytyy flirttailuna ääriliikkeiden kanssa. Ne tuskin tulevat vastaan, vaan rohkaistuvat jyrkentämään linjaansa entisestään. Maltti on käynyt politiikassa huonosti kaupaksi jo usean vuoden ajan meillä ja muualla.

Monia – tämän kirjoittaja mukaan lukien – toisinaan ärsyttää puolueiden taipumus pyörtää aiempia kannanottojaan niiden parlamentaarisen aseman vaihduttua oppositiosta hallitukseen tai päinvastoin. Vähin mitä voisi tällöin vaatia on linjanmuutoksen perustelu muullakin tavoin kuin kuittaamalla, että näin kilpailijatkin ovat tehneet jossain toisessa yhteydessä.

Mielenmuutos politiikassa on sinänsä ymmärrettävää ja arvostettavaakin ympäröivän maailman muuttuessa jatkuvasti. Kaikki uudistukset syntyvät uudelleenarvioinnin tuloksena. Eteneminen perinteisin teemoin ja suuntavalinnoin on usein puolueen kenttäväen vaatimus, koska vanhalla linjalla pysyttelyn katsotaan ilmentävän uskottavuutta ja luotettavuutta. Suhde omaan muuttumiseen erottaa toisistaan uudistuspuolueet ja menneen maailman perinneyhdistykset.

Sekä toimitettu että ns. sosiaalinen media ovat tähän mennessä käsitelleet syksyn puoluekokouksiinsa valmistautuvia puolueita lähes yksinomaan henkilövalintoihin keskittyen. Niin myönteisessä kuin kriittisessäkin, jopa julmassa, sävyssä arvioidaan johtopaikoille pyrkivien esiintymistaitoja ja ulkonäköäkin. Tästä ”kauneuskilpailusta” puolueet saavat ainakin osittain syyttää itseään. Suuret poliittiset avaukset kun antavat odottaa itseään.

Kortteja pöytään, olkaa hyvä.

 

Jussi Isotalo

Jussi Isotalo

Jussi Isotalo on kokoomuksen entinen puoluesihteeri.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt