Verkkouutiset

Suhdanne huonontunut, näkymät heikot

Ekonomistin mukaan työllisyyttä nostavia uudistuksia tarvitaan nopeasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän suhdannetilanne on heikentynyt entisestään ja odotukset tulevasta ovat vaatimattomat.

– Vaikka maailmantaloudesta ja teollisuudesta on kantautunutkin jo parempiakin uutisia niin kannattaa huomata, että meillä Suomessa huonot ajat ovat vasta realisoitumassa. Talouskasvu hiipuu tänä vuonna kuten on ennustettukin, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen toteaa tiedotteessa.

EK:n suhdannebarometrin mukaan odotukset ovat heikkoja kaikilla päätoimialoilla, mutta hieman paremmat kuin viime syksynä. Teollisuuden saldoluku oli tammikuussa -15, rakentamisen -9 ja palveluiden -6.

Tuotanto- ja myyntiodotukset ovat heikentyneet teollisuudessa ja rakentamisessa. Palveluissa odotukset ovat vielä kohtuulliset.

– Yritysten odotukset henkilöstömäärien kehityksestä eivät lupaa hyvää myöskään kaivatulle työllisyyden nousulle. Sekä teollisuudessa ja rakentamisessa odotukset ovat vaatimattomat. Samaan aikaan useilla yrityksillä on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta. Työllisyyden nousua painavat alaspäin sekä suhdanne- että rakenteelliset tekijät ja siksi vaikuttavia reformeja työllisyyden edistämiseksi tarvitaan nopeasti, Pakarinen jatkaa.

Suomelle tärkeät vientimarkkinat ovat hyytymässä, sillä teollisuuden vastaajista 45 prosenttia koki riittämättömän kysynnän ongelmaksi. Samaan aikaan kotimaisen teollisuuden kilpailuasetelma on heikentynyt.

– Käynnissä olevalla työmarkkinakierroksella on Suomelle iso merkitys ja tällä hetkellä kehitys näyttää huolestuttavalta. Samaan aikaan tiedämme, että julkisen talouden tilanne on heikentynyt oleellisesti vajaan vuoden aikana. Kevään kehysriihessä maan hallitukselta tarvitaankin järeitä päätöksiä tilanteen korjaamiseksi, jotta menetetyt verotulot saadaan takaisin, Sami Pakarinen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)