Kuorma-auto lumikuormassa ohittaa konttirivistön Vuosaaren satamassa Helsingissä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Suezin kanavan tukos iskee Suomeen – ”jopa hintojen nousua”

Erityisesti vaikeuksissa on sesonkiherkkä tavara.

Suomalaisten vienti- ja tuontiyritysten on varauduttava siihen, että merikuljetusten palautuminen vie aikaa, Satamaliitto ja Keskuskauppakamari varoittavat tiedotteessaan.

Konttialus Ever Given oli lähes viikon kiilautuneena poikittain Suezin kanavaan. Alus saatiin irrotettua karilta sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä.  Jopa 370 alusta oli jumissa kanavan molemmin puolin.

Vaikka konttialus on nyt irti, näkyvät Suezin haverin vaikutukset Euroopan suurissa satamissa viiveellä, kun alusruuhka Suezilta purkautuu. Suezin kanavan tukkiutuminen lisäksi myös koronaviruspandemia ja brexit vaikuttavat konttimarkkinoiden epätasapainoon jopa syksyyn asti.

– Tämä näkyy konttipulan lisäksi komponenttien saatavuudessa ja mahdollisesti hintojen nousussa. Erityisesti vaikeuksissa on sesonkiherkkä tavara, Satamaliitto ja Keskuskauppakamari toteavat tiedotteessaan.

– Koronapandemian suljettua markkinoita konttimarkkinat häiriintyivät välittömästi viime vuoden keväällä. Markkinoiden kannalta väärissä paikoissa olleet tyhjät kontit jäivät ensin Eurooppaan ja tällä hetkellä taas matkaavat EU-Aasia liikenteessä takaisin tyhjinä Aasiaan, Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood muistuttaa.

Myös Itämeren alueen oma konttimarkkina on häiriintynyt Venäjän talouslaman ja sanktioiden seurauksena. Venäjän tuontisatamista ei palaudu tyhjinä Suomen vientimarkkinoiden tarpeisiin kuten aiemmin. Viennin paikka paikoin tapahtunut elpyminen vaikeutti tilannetta entisestään lisää ja käytännössä pysäytti konttien saatavuuden tämän vuoden helmi-maaliskuussa.

Woodin mukaan ne yritykset, joilla on pitkiä kuljetussopimuksia, ovat selvinneet tilanteesta verrattain hyvin. Äkillisiin tarpeisiin kontteja ei ole ollut saatavilla entiseen tapaan.

– Konttikuljetukset ovat jo vuosia kasvaneet suhteellisesti muita merikuljetusten muotoja nopeammin. Tällaisessa markkinahäiriötilanteessa on luonnollista palata aikaisemmin käytettyihin kuljetusmuotoihin, kuten muihin yksikkökuljetusten muotoihin tai Itämeren liikenteessä muutoinkin tyypillisiin ro-ro-kuljetuksiin, Suomen Satamaliiton toimitusjohtaja Annaleena Mäkilä toteaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt