Verkkouutiset

Stoppi ilmastohysterialle

BLOGI

Joukkopaniikki ei ongelmaa ratkaise.
Mikael Ropo
Mikael Ropo
Mikael Ropo on yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuoden 2019 Euroopan parlamenttivaalien yhdeksi pääteemaksi on noussut ilmastonmuutoksen torjunta. Aihe on tärkeä ja se pitää ottaa vakavasti. Hysteria ja joukkopaniikki eivät kuitenkaan ongelmaa ratkaise. Asiaa on alettava ratkaisemaan yhteistyöllä globaalisti. Kunnianhimoisia tavoitteita on hyvä asettaa, mutta realismi ei saa unohtua.

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen 1,5 asteeseen vaatii tekoja. Pysäyttämisessä ei tulla onnistumaan ilman, että globaalit markkinat otetaan mukaan. Pakottamalla väkisin ihmisiä lopettamaan esimerkiksi lentäminen, lihansyönti tai autoilu ei tulla onnistumaan. On lähdettävä antamaan Euroopan unionin tasolla painetta lisää suuriin saastuttajiin, kuten Kiinaan ja Intiaan. Kauppapolitiikalla voimme vaikuttaa ja päästökauppa olisi järjellinen ratkaisu. Miten realistista on saada kaikki mukaan päästökauppaan onkin sitten hankalampi kysymys.

Teknologian, innovaatiot ja cleantechin näen parhaana mahdollisena keinona torjua ilmastonmuutosta. Erityisesti meillä Suomessa on paljon osaamista ja ratkaisuja ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Osaamista löytyy esimerkiksi ilmanlaatuun, veteen, jätteiden kierrätykseen, biotuotteisiin, meriteollisuuteen ja ylipäätään teollisuuteen.

Suomelle ilmastonmuutos ei ole vain uhka vaan myös suuri mahdollisuus markkinoilla. Kuluttajat Euroopassa ovat viime vuosina alkaneet vaatia tuotteilta ja palveluilta enemmän ekologisuutta. Tämä on myös näkynyt ostokäyttäytymisen muuttumisessa. Ostokäyttäytymisen muutosta ei olla saavutettu pakottamalla vaan vaihtoehdoilla ja tietoisuudella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)