Stalinin joukkomurhat Katynissa: Suomen talvisodan vaikutus yhä arvoitus

Toisen maailmansodan jättiläismäisestä sotarikoksesta on ilmestynyt ensimmäinen kirja suomeksi.

Ruotsalaisen Peter Johnssonin teos Stalinin murhat Katynissa ja niiden historialliset jälkipelit 1940-2014 (Mansarda) kertoo lähes 22 000 vangitun puolalaisupseerin murhien kattavan tarinan.

Murhapäätöksen teki 5.3.1940 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroo. Yli 50 vuoden ajan peiteltyyn ja salailtuun kauhistuttavaan suurrikokseen liittyy askarruttava suomalaisosuus.

NKVD ja Neuvostoliiton sotilasjohto olivat talvisodan syttyessä marraskuussa 1939 tehneet suunnitelman 26 500 suomalaisen sotavangin sijoittamisesta kuuteen eri vankileiriin. Miehittämässään Puolassa Neuvostoliitto päätti vangita upseerit 3. joulukuuta 1939.

Talvisota ei mennyt Neuvostoliiton kannalta kuten piti eikä suomalaisvankeja tullut odotetusti, mutta muun muassa professori Kimmo Rentolan taannoisen artikkelin mukaan ”kohtalon pyörä oli jo lähtenyt pyörimään”. Toisaalta Johnssonin kirja ei kuitenkaan mainitse mitään esimerkiksi siitä tiedosta, että esimerkiksi tammikuussa 1940 Josif Stalin oli puhunut Suomen armeijan valiojoukkojen eliminoimisesta niin että vain naiset, lapset ja vanhukset jäisivät jäljelle.

Lähtikö Katynin murhien prosessi liikkeelle talvisodan takia – ensin ehkä tilan tekemiseksi odotetuille suomalaisvangeille, sitten kenties kostoksi puolalaisille? Historioitsijat ovat viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana pohtineet tätä.

Tosiasiallinen päätös puolalaisten murhista tehtiin ehkä helmikuun 1940 alussa. Murhapäätös allekirjoitettiin siis 5. maaliskuuta.

Johnssonin mukaan ”ei tietenkään voida sulkea pois mahdollisuutta että Stalin ja (Lavrenti) Berija pohtivat yhä myös suomalaisten sotavankien tulevaisuutta”.

Katynin yhden leirin päällikkö Grigori Korytov oli kirjoittanut Moskovassa pidetyn kokouksen jälkeen ”huhuttavan sellaista, että meidän pitäisi puhdistaa maaliskuussa leirit, jotta saataisiin tilaa suomalaisille vangeille”.

”Kysymys Suomen talvisodasta ja odotettavissa olevien sotavankien suuresta määrästä liittyy kuitenkin jollain tavalla vankileirien tyhjentämiseen ja puolalaisupseerien teloittamiseen ja on luonnollisesti läheisessä yhteydessä myös keskusteluun siitä, milloin murhapäätös tehtin”, kirjassa todetaan.

Peter Johnssonin mukaan ”mitään hypoteeseja vahvistavaa asiakirjaa ei kuitenkaan tunneta” ja yhteyttä ei voi pitää muuna kuin spekulointina.

”Ketkä kävivät haudoilla?”

Kirja kertoo myös Helsingin yliopiston patologian professori Arno Saxénista (1900-1952). Hän osallistui 1943 määrättynä oikeuslääketieteellisenä asiantuntijana valtuuskuntaan, joka kävi tutkimassa hautoja ja antoi lausunnon, jonka muka murhat todennäköisesti tehtiin keväällä 1940 Katynin ollessa Neuvostoliiton miehittämä.

Kirjan mukaan professori ”joutui sodan jälkeen Suomeen tulleen neuvostoliittolaisen valvontakomission ankaran painostuksen kohteeksi”. Venäläiset vaativat häntä suoraan tai peitellysti uhkaillen peruuttamaan näkemyksensä.

J.K. Paasikivi kertoo päiväkirjassaan 6.3.1943, miten valvontakomission neuvonantaja tuli kysymään ”ketkä kävivät Katynin haudoilla ja kuka oli kutsunut heidät”. Mauno Pekkala ja Urho Kekkonen kannattivat Johnssonin kirjan mukaan Saxénin ”puhdistamista” pois yliopistosta.

Saxén ilmoitti 1952 USA:n senaatille olevansa valmis tulemaan komitean kuultavaksi asiasta. Sitä ennen hän matkusti Sveitsiin, jossa kuoli sydänkohtaukseen.

Puolan hallitus antoi Arno Saxénille 2007 postuumisti komentajakunnan ansioristin panoksestaan totuuden paljastamiseksi ja dokumentoimiseksi Katynin murhista.

Kommentit