X
SULJE MAINOS
Pommi-iskujen uhreja on alettu haudata tiistaina. LEHTIKUVA/AFP

Sri Lankan hallitus: Kosto Christchurchin iskuista – ISIS otti vastuun

Sri Lankan pommi-iskujen uhrimäärä jo 321.

Sri Lankan hallituksen mukaan pääsiäisen veriset pommi-iskut olivat kosto Uuden-Seelannin Christchurchissä 15. maaliskuuta tapahtuneisiin iskuihin kahteen moskeijaan. Iskuissa kuoli 50 ihmistä. Kostoiskusta puhui Sri Lankan varapuolustusministeri maan parlamentille tiistaina.

Sri Lankan iskujen uhrimäärä on noussut tänään jo 321:een. Uhreista 45 on lapsia. Loukkaantuneita on noin 500, kertoo yleisradioyhtiö RAI.

Iskujen varsinainen tekijä ei ole vielä varmuudella selvillä, mutta pääepäilty on paikallinen National Thowheed Jamath -järjestö (NTJ). Maan hallituksen tiedottaja Rajitha Senaratne kertoi maanantaina, että veritekojen takana oli myös ”laajempi kansainvälinen verkosto”. ISIS-terroristijärjestöön kytketyillä sosiaalisen median kanavilla on julkaistu kuvia ”Sri Lankan kommandoveljistä”.

Tiistaina iltapäivällä ISIS otti vastuun iskusta esittämättä väitteelleen kuitenkaan todisteita.

Viranomaiset ovat pidättäneet 40 ihmistä epäiltynä yhteyksistä iskuihin.

Myös arvostelu hallitusta kohtaan on kiihtynyt Sri Lankassa, koska on käynyt ilmi, että mahdollisista iskuista varoitettiin jo kaksi viikkoa sitten.

Senaratne kertoi maanantaina maan pääkaupungissa Colombossa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että viranomaisia varoitettiin pääsiäissunnuntain pommi-iskuista jo kaksi viikkoa sitten.

– Kansallisen tiedusteluneuvoston päällikkö kirjoitti 9. huhtikuuta kirjeen, jossa kirjattiin monia terroristijärjestön jäsenten nimiä, hän kertoi.

Senarathen mukaan hyökkäyksistä varoittanut tiedusteluneuvosto oli nimennyt radikaaliksi islamistiryhmäksi paikallisen islamistiryhmä NTJ:n.

Senaratne kuitenkin korosti, ettei maan pääministeri ollut saanut tietoa suunnitelluista hyökkäyksistä.

– Näitä kirjeitä ja ilmoituksia ei ilmoitettu pääministerille. Emme yritä välttää vastuuta, mutta nämä ovat tosiasiat. Olimme yllättyneitä nähdessämme nämä raportit, Senaratne sanoi maanantaina.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt