”Sotilaallisia toimia Suomea vastaan ei voi sulkea pois” – näin puolustusvoimat varautuu

Puolustusministeriön määrärahat kasvavat 39 miljoonalla eurolla ensi vuonna.

Pienen määrärahalisäyksen ohella valtiovarainministeriö esittää budjetissaan puolustusministeriölle 1,6 miljardin euron valtuutta vuosille 2018–2027 merivoimien strategista suorituskykyhanketta Laivue 2020:ta varten. Merivoimista poistuvan kaluston tilalle on tarkoitus hankkia uudet alukset merivoimien rungoksi.

Valtuus tarkoittaa sitä, että summa ei sisälly budjettiin, mutta mahdollistaa sopimusten solmimisen tulevina vuosina enintään määrätyllä summalla tiettyyn kohteeseen.

Budjetin perusteluissa korostetaan, että toimintaympäristö on muuttunut. Arvio perustuu voimassa olevaan puolustusselontekoon.

Budjetin perusteluiden mukaan ”sotilaallista voimankäyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista ei voida sulkea pois”. Toimintaympäristön haasteiksi kuvataan sitä, että sotilaallisten kriisien ”ennakkovaroitusaika on lyhentynyt samalla kun sotilaallisen voimankäytön mahdollisuus Itämeren alueella on lisääntynyt”.

Keskeisiä painopisteitä puolustuksen ylläpidossa ja kehittämisessä ovat kaikkien puolustushaarojen valmiuden kehittäminen, käytöstä poistuvien suorituskykyjen korvaaminen sekä tiedustelu, kyberpuolustus ja kaukovaikuttaminen.

Budjetissa asetettuja tavoitteita puolustusministeriölle ovat muun muassa kahdenvälisen puolustusyhteistyön syventäminen Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa, puolustuskyvyn kehittämistä ja huoltovarmuutta turvaava kansainvälinen yhteistoiminta erityisesti EU:n, Naton ja Pohjoismaiden kanssa, kansainvälisen avun antamisen ja vastaanottamisen edellytysten varmistaminen

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt