Viikko sitten perjantaina kuuntelin eduskunnassa – monen muun sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenen tavoin – perustuslakivaliokunnan tiedotustilaisuutta hallituksen sote-esityksestä. Tiesin odottaa, että lausunto olisi kriittinen ja tietäisi vaikeuksia hallituksen lehmänkaupalle – ja paljon työtä sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Odotetusti perustuslakivaliokunta nosti hallituksen sote-mallista esiin yli kaksikymmentä seikkaa, jotka ovat perustuslain vastaisia ja jotka siten pitää sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä korjata.
On hämmentävää, miten eri tavoin poliitikot näkevät saman todellisuuden. Valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi Ylelle tiedotustilaisuuden jälkeen, että ”Tärkeä rahoituskysymys on ratkennut vastuullisella tavalla ja olen siihen tyytyväinen”. Itse olin kuunnellut tilaisuutta siten, ettei kokoomus saisi sosiaali- ja terveyspalveluihin vaatimiaan kolmen miljardin jättileikkauksia ja menokuria, ja että koko hanke tyssäisi kokoomuksen kannattajien pettymykseen. Perustuslakivaliokunta oli lausunut, että hallitus oli mitoittanut rahoituksen niin alakanttiin, että se vaarantaisi jopa potilasturvallisuuden.
Pääministeri Juha Sipilän reagointi perustuslakivaliokunnan täystyrmäykseen oli samansuuntaista kuin Orpon. A-studion haastattelussa (4.6.2018) Sipilä antoi ymmärtää, ettei perustuslakivaliokunta olisi edes ottanut kantaa rahoituksen rakenteeseen vaan ainoastaan siihen, että rahoituksen on riitettävä myös poikkeusolosuhteissa, kuten pandemioiden hetkellä.
Politiikassa sanat ovat tekoja, ja perustuslakivaliokunnan lausunto on opposition kansanedustajan kannalta onneksi selkeäsanainen: valiokunta pitää mekaanista rahoitusleikkuria perustuslain ja kansalaisten perusoikeuksien kannalta ongelmallisena. Lisäksi se jakaa valtiovarainvaliokunnan yksimielisesti ilmaiseman huolen maakuntien rahoituksen yleisen tason riittämättömyydestä.
Yksinkertaisesti: perustuslakivaliokunnan lausunto puhuu aivan eri kieltä kuin miten valtiovarainministeri Orpo ja pääministeri Sipilä sitä julkisesti tulkitsevat. Tuskin kumpikaan on todellisuudessa niin vailla sisälukutaitoa, ettei ymmärtäisi sote-sovun olevan suurissa vaikeuksissa.
Rahoituksessa monia ongelmia
Jan Vapaavuori (kok.) oli mukana samaisessa A-studiossa kuin Sipilä. Vapaavuori lausui tv-katsojille, että Kokoomus on sote- ja maakuntauudistuksen myötä myynyt kaikki pyhät periaatteensa valtionvarojen vastuullisesta hoidosta kaupunkien kuuntelemiseen.
Samaa viestiä on välittänyt eduskunnan valtiovarainvaliokunta: se on ollut huolissaan siitä, ettei hallitus ole arvioinut sote-uudistuksen kustannuksia ja vaikutuksia julkiseen talouteen. Yleensä kokoomus huutaa jokaiseen poliittiseen avaukseen, “Niin, mutta mikä on hintalappu?” Kun sotepalveluita avataan markkinoille, kustannuksilla ei yhtäkkiä ole mitään väliä. (Hinta)laput silmillä ollaan valmiita porskuttamaan, kunhan terveysfirmat käärivät voitot ja ”ulkoparlamentaariset häiriötekijät” (Sipilän nimitys Vapaavuorelle) työnnetään sivuun.
Perustuslakivaliokunnan mukaan hallituksen sote-esitys ei huomioi riittävästi muutoskustannuksia eikä väestönkasvua, joten se suosii suhteellisesti tarkasteltuna muuttotappiota kokevia maakuntia, häviäjinä puolestaan ovat kasvavat kaupunkiseudut. Ilmankos Vapaavuorta suututtaa. Jaan tunnetilan.
Perustuslakivaliokunnan mukaan liian tiukkaa rahakuria pitää välttää, jotta leikkauksia ei maksateta pienituloisilla paljon sairastavilla ihmisillä: ilman verotusoikeutta alibudjetoiduilla maakunnilla on paine leikata palveluista ja korottaa asiakasmaksuja. Liian korkeat asiakasmaksut aiheuttavat sen, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut eivät ole kaikkien saavutettavissa. Tämä on minulle itähelsinkiläisenä kaikkein suututtavin kohta esityksessä.
Vaikka Orpo toista väittää, on siis selvää, ettei hallituksen sote-esitys edusta vastuullista politiikkaa – saatikka, että perustuslakivaliokunta olisi antanut hyväksynnän potilasturvallisuuden vaarantavalle rahoitusleikkurille. Vain asiaansa fanaattisesti suhtautuvalla on pokkaa väittää mustaa valkoiseksi ja sulkea korvansa asiantuntijoiden varoituksilta. Politiikassa sanoilla on väliä. Erityisesti perustuslain sanoilla.
