Verkkouutiset

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

”Sote-uudistus johtaa Amerikan malliin”

Julkisen ja yksityisen sektorin toivottaisiin yhdistävän voimansa sote-uudistuksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sekä kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö Tanja Matikainen kirjoittavat Ilkka-Pohjalaisen kolumnissaan sote-uudistuksen vaikutuksesta yksityisten sairasvakuutusten lisääntymiseen.

Kujalan ja Matikaisen mukaan julkinen sektori ei pysty yksin kestävästi tarjoamaan riittäviä terveyspalveluita suomalaisille. Kirjoittajien mukaan julkinen sektori tarvitseekin yksityisen sektorin kumppanikseen, amerikkalaisen markkinatalouteen ja varallisuuten pohjaavan mallin välttämiseksi.

Vuoden 2020 lopussa jo 24 prosentilla suomalaisista oli vapaaehtoinen sairauskuluvakuutus. Sairauskuluvakuutuksen tarkoitus on täydentää julkisia terveyspalveluja, korvaten muun muassa tutkimus- ja hoitokuluja sekä lääkärin määräämiä lääkkeitä.

Hallituksen sote-uudistuksen perimmäisenä tavoitteena on parantaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Edellä todettu sairauskuluvakuutusten määrän kasvu todistaa kirjoittajien mukaan kuitenkin juuri päinvastaista: tähän mennessä julkinen sektori ei ole kyennyt vastaamaan asiakkaiden tarpeeseen, jonka vuoksi asiakkaat ovat kasvavissa määrin siirtyneet yksityisten vakuutusten piiriin.

– Julkinen sektori tarvitsee yksityisen sektorin kumppanikseen. Ellei niin käy, ajaa kaavailtu sote-uudistus päinvastaiseen maaliin kuin oli tarkoitus. Tällöin Suomeen syntyy etenevässä määrin sairauskuluvakuutuksiin nojaava sote-malli, Kujala ja Matikainen kirjoittavat.

– Tämä toteuttaa markkinataloutta ja asiakkaan valinnanvapautta. Siis niiden kansalaisten osalta, joilla on siihen varaa, he sanovat.

Kujala ja Matikainen painottavat kolumnissaan, ettei sote-lakiesitys paranna hoitoon pääsyä jatkossakaan, ellei yksityistä sektoria oteta laajasti mukaan julkisen sektorin kumppaniksi. Tällä hetkellä suureen osaan yksityisen sektorin ylläpitämistä terveyskeskuksista hoitoonpääsy toteutuu seitsemän vuorokauden sisällä, kun julkisen sektorinterveyskeskuksiin on tyypillisesti kahden-kolmen viikon jono.  

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)