Kirjoitan tätä juttua eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan päästyä juuri sopuun uudesta sote-mallista. Suurin ero hallituksen alkuperäiseen esitykseen on siinä, että jättisuuret sote-alueet, jotka oli tarkoitus muodostaa yliopistollisten keskussairaaloiden ympärille, häviävät ja koko homma rakentuu tuoreiden suunnitelmien mukaan maakuntapohjaisesti.
Epäselvää edelleen on, onko syntynyt ratkaisu sopusoinnussa perustuslain kanssa vai ei. Asian ratkaisee perustuslakivaliokunta, Suomen järjestelmän perustuslakituomioistuin.
Uudistus on jättisuuri ja sillä on monenlaisia vaikutuksia, suoria ja epäsuoria. Sote-prosessista pitää ottaa ainakin se oppi, että näin mullistavat muutokset pitää valmistella parlamentaarisesti. Vanha komiteakäytäntö on aikansa elänyt, mutta sen virtaviivaistettu malli on syytä ottaa käyttöön silloin kun valmistellaan sotekokoluokan asioita. Paras lopputulos syntyy, kun kaikki puolueet ovat mukana alusta alkaen.
Kun sotea on pystytetty, on puhuttu ymmärrettävästi sosiaali- ja terveyspalveluista. Muut vaikutukset ovat jääneet vähälle huomiolle lukuun ottamatta perustuslakivaliokunnan havaintoja.
Toteutuessaan uudistus laittaa koko kuntakentän uusiksi. Pienempiin kuntiin jää päätettäväksi käytännössä enää kouluasiat. Ja kun lukioverkko tulee harvenemaan, ovat kunnanhallitusten esityslistoilla enää ala-asteita koskevat asiat monessa kunnassa.
Syntyy sillä tavoin merkillinen tilanne, että vaalit ja demokratia ovat edelleen kunnissa, mutta rahat, henkilökunta ja suuret päätökset ovat siirtyneet sote-kuntayhtymien piiriin.
Pienten kuntien lisäksi muutos on raju suurissa kaupungeissa. Suomalaiset muuttavat yhä vinhaa vauhtia muutamaan suureen suomalaiseen kasvukeskukseen. Niiden oletetaan toimivan koko Suomen moottorina talouden oikaisemisessa ja uusien työpaikkojen synnyssä. Vaarantuuko ja byrokratisoituuko tämä kehitys, kun puolet rahoista ja henkilökunnasta siirtyy kuntayhtymiin?
Sote-kuntayhtymät ovat sellaisia jättiorganisaatioita, että on vaikea kuvitella niitä hallittavan ilman suoria vaaleja. Mutta tuskin on mitään järkeä luoda erillisiä sotevaaleja. Kansalaisten näkökulmasta sellainen kuulostaisi ainakin vaikeatajuiselta ja ehkä myös tylsältä.
Kun sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään mallin toteutuessa tulevaisuudessa maakuntapohjaisesti ja kun sama kehityssuunta on myös ammatillisessa koulutuksessa, on syytä kysyä, onko Suomi valmis siirtymään demokraattiseen maakuntahallintoon?
Maakuntahallinnolla on lujat vastustajat, merkitseehän se valtion virkakoneiston vallan vähentymistä ja päätösvallan siirtoa maakuntiin. Eikä uudistus toki kaikissa asioissa ole yksinkertainen: jotta maakuntahallinto olisi aitoa, pitäisi sillä olla myös verotusoikeus. Ja kun sellaisesta puhutaan, moni arvelee verotuksen sitä kautta kiristyvän vain entisestään.
Joka tapauksessa siirtyminen maakuntahallintoon vaatii huolellisen valmistelun ja ehdottomasti parlamentaarisen sellaisen.
Kirjoittaja Kari Häkämies on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja.
