Verkkouutiset

Sote-arvostelua ei huomioitu – ”Tilanne on järjetön”

Kansanedustajien mukaan hallitus sivuutti sote-uudistukselle esitetyt parannusehdotukset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho ovat huolissaan siitä, että laajasta lausuntopalautteesta ja esityksen saamasta kritiikistä huolimatta sote-uudistuksen ongelmakohdat pysyvät esityksessä samoina.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen sote-esityksen uusin versio on valtioneuvoston käsittelyssä tiistaina, jonka jälkeen esitys tuodaan eduskuntaan.

Kokoomusedustajat kysyivät hallitukselta kirjallisessa kysymyksessä palveluiden turvaamisesta ja kustannusten kasvun hillitsemisestä, mutta monelta taholta esitettyihin huoliin ei luvattu uusia ratkaisuja.

– Epäilys siitä, ettei tällä esityksellä saavuteta uudistuksen suurta tavoitetta eli yhdenvertaista palveluiden saatavuutta ja kustannusten kasvun hillintää, elää vahvana. Ministeri [Krista] Kiurun (sd.) antamassa vastauksessa kirjalliseen kysymykseen ei esitetä konkreettisia vastauksia esimerkiksi kustannusten kasvun hillintää ja rahoitusjärjestelmän kannustavuutta koskevaan kysymykseen, Anna-Kaisa Ikonen toteaa tiedotteessa.

Mia Laiho huomauttaa sote-esityksen saaneen lausuntokierroksella laajasti parannusehdotuksia.

– Yli 800 lausunnossa esitetyistä muutosehdotuksista hallitus huomioi vain pienen osan. Myös lainsäädännön arviointineuvosto löysi jo kertaalleen korjatusta sote-esityksestä huomattavia puutteita. Edelleen vaikuttaa siltä, että hallitus on haluton ottamaan kuuleviin korviinsa sen huolen, mitä esityksestä on tuotu esiin, Mia Laiho sanoo.

Hallitus vaarantaa hyvin toimivat palvelut

Edustajien mukaan sote-esityksellä vaikeutetaan monin tavoin palveluiden tarkoituksenmukaista järjestämistä. Esimerkiksi neuvolapalvelut ja erikoissairaanhoidon hoitoratkaisujen tekeminen olisivat esityksen mukaan julkisesti tuotettavia palveluja, eikä niitä voisi enää hankkia yksityisiltä palveluntuottajilta. Vaikutukset ulottuvat laajalle.

– Hallituksen linjaukset, joissa luotetaan vain julkisiin toimijoihin, vaarantavat muun muassa Tampereella eräät sosiaali- ja terveyspalveluiden kaikkein parhaiten toimivista osista. Esimerkiksi kiitosta saaneen ikäihmisten kotona pärjäämistä tukevan ja pieniä yksityisiä sote-palveluyrittäjiä yhteen kokoavan Kotitorin jatko ja hyvän toimintamallin levittäminen muuallekin ei näytä vastauksen perusteella mahdolliselta, Anna-Kaisa Ikonen sanoo.

– Samoin – johtuen virkalääkärivaatimuksesta ja nuivasta suhtautumisesta yliopistosairaaloiden yhtiömuotoiseen toimintaan – uhattuna on tekonivelsairaala Coxan ja maailman parhaiden erikoistuneiden sairaaloiden listalle päässeen Sydänsairaalan kohtalo. Tilanne on järjetön, Ikonen jatkaa.

Mia Laihon mukaan neuvolatoiminnan irrottaminen muusta perusterveydenhuollosta vain julkiselle toimijalle olisi tuhoisaa. Suurin osa ulkoistuksista voisi muuttua epätarkoituksenmukaisiksi, ja monen paikkakunnan terveysasema joutuisi lopetusuhan alle.

– Näille paikkakunnille olisi vaikea saada lääkäreitä, jos terveyskeskuksesta ei voisi enää saada yleislääkärin koulutukseen kuuluvaa työtä vauvasta vaariin. Ja yksinomaan neuvolalääkäreitä olisi erittäin vaikea saada. Neuvolat ovat osa perusterveydenhuoltoa ja matalan kynnyksen palveluita, eikä ole järkevää erottaa neuvoloita muusta perusterveydenhuollosta, Laiho sanoo.

Kokoomusedustajien mukaan hallituksen esityksen suunta on yksiselitteisesti väärä. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin sujuvan yhteistyön varmistaminen olisi avainasemassa paremman hoitoon pääsyn ja kestävämmän kustannusten hallinnan kannalta.

– Meidän pitäisi hyödyntää koko sosiaali- ja terveydenhuollon kentän osaamista ja henkilöstöä. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin hyvällä yhteistyöllä voisimme parantaa palvelujen saatavuutta ja järjestää ne taloudellisesti kestävällä tavalla. Kyse on kuitenkin ihmisten oikeudesta laadukkaisiin ja vaikuttaviin palveluihin, Mia Laiho ja Anna-Kaisa Ikonen sanovat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)