Verkkouutiset

Valmisteluita Iranin edustalla – USA:lta ja Israelilta varoitus

Iran on uhannut tehdä kostoiskuja Lähi-idässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelilainen sukellusvene on matkalla kohti Persianlahtea. Kyseessä on mahdollinen valmistautuminen mihin tahansa Iranin kostoiskuun iranilaisen ydintutkija Mohsen Fakhrizadehin marraskuisen salamurhan jälkeen, kertoo The Washington Post viitaten Israelin mediaan.

Sukellusveneen kerrotaan seilanneen Egyptin viranomaisten suostumuksella Suezin kanavan läpi Punaisellemerelle ja jatkaneen matkaansa kohti määränpäätään.

Tätä pidetään Iranille suunnattuna selkeänä varoituksena, jonka mukaan Israel valmistautuu taisteluun vihamielisyyksien lisääntyessä.

Yhdysvaltain laivasto ilmoitti samaan aikaan alkuviikosta siirtäneensä ydinsukellusvene USS Georgian ja kaksi pinta-alusta Iranin edustalla sijaitsevan Hormuzinsalmen halki. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.

Ydinsukellusveneiden liikkeistä kerrotaan vain harvoin julkisuuteen. Laivasto-osastossa olivat mukana myös ohjusristeilijät USS Port Royal ja USS Philippine Sea.

Lisäksi kahden Yhdysvaltain strategisen B-52-pommikoneen kerrotaan lentäneen 9. joulukuuta Persianlahdelle Saudi-Arabian ilmavoimien koneiden saattamana.

– Mikään ei ole sattumaa, sanoo israelilaisen Institute for National Security Studies -tutkimuslaitoksen tutkija Yoel Guzansky viitaten Israelin, USA:n ja Saudi-Arabian viimeaikaisiin sotilaallisiin valmisteluihin Iranin lähistöllä.

– Tällä tavalla yritetään lähettää Iranille viesti – älkää vastatko Mohsen Fakhrizadehin surmaan.

Iran syyttää tutkijan surmasta Israelia, joka on yhdistetty useisiin iranilaisten ydintutkijoiden surmiin. Iranilaiset virkailijat ovat toistuvasti vannoneet kostavansa salamurhan iskemällä Persianlahden alueella sijaitseviin israelilaisiin tai yhdysvaltaisiin kohteisiin.

Myös Yhdysvaltain ja Iranin väliset suhteet ovat kiristyneet sunnuntaina Bagdadissa tehdyn raketti-iskun jälkeen. Ulkoministeri Mike Pompeon mukaan Iranin tukemat miliisijoukot toteuttivat Yhdysvaltain suurlähetystökompleksiin suunnatun hyökkäyksen.

Iranin ulkoministeriö on kiistänyt epäilyt maan osallisuudesta. Raketit aiheuttivat lieviä vaurioita ja haavoittivat lähetystöaluetta suojannutta Irakin asevoimien sotilasta.

Iranin on arveltu suunnittelevan vastaiskua kenraali Qassem Suleimanin kuoleman vuosipäivänä. Yhdysvallat surmasi vallankumouskaartin Quds-joukkoja komentaneen Suleimanin lennokki-iskulla tammikuun 3. päivänä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)