Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin äskettäinen vierailu Suomessa on vilkastuttanut puheenvuoroja Suomen Nato-jäsenyydestä.
– Merkittävin huomio Stoltenbergin vierailusta on hänen vahvistuksensa sille, että Nato-optio on Suomelle olemassa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori, sotatieteiden tohtori Vesa Kanniainen Ajatuspaja Liberan blogissa.
Hän muistuttaa, kuinka sama viesti on kuultu aikaisemmin muun muassa Naton varapääsihteeriltä vuonna 2014 ja kahdelta Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläältä vuosina 2014 ja 2019.
Kanniaisen mukaan Suomi on tehokkaasti verkottunut kansainvälisiin puolustusyhteisöihin.
– Näiden sopimustenkin myötä Suomi on mennyt niin lähelle myös Natoa kuin mahdollista ilman varsinaista jäsenyyttä. Suomi on osallistunut Naton rauhankumppanuusyhteistyöhön vuodesta 1994 lähtien. Se on osallistunut EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioihin ja sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin.
Kanniainen mainitsee myös Suomen ja Ruotsin välisen puolustusyhteistyön, Suomen osallistumisen Ison-Britannian johtaman Joint Expeditionary Force (JEF) joukon toimintaan, Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisen puolustusyhteistyön, Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain allekirjoittaman kolmenvälisen aiejulistuksen sekä Suomen osallistumisen Saksan johtamaan Naton kehysvaltio-ohjelmaan (Framework Nation Concept).
Suomi on niin ikään osallistumassa Ranskan tekemään Euroopan interventioaloitteeseen.
– EU:n neuvosto teki päätöksen pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) käynnistämisestä joulukuussa 2017. EU:n puolustusyhteistyössä keskeisessä roolissa ovat niin sanotut uudet puolustusaloitteet. Suomi on myös niissä mukana, Kanniainen kirjoittaa.
Näiden sopimusten myötä Suomi on ankkuroitunut vahvasti länteen.
– Tähän kokonaisuuteen liittyvät ne eri osallistujakombinaatioilla toteutetut monenkeskiset puolustusharjoitukset, joihin Suomi on osallistunut. Naton kanssa tehtyjen sopimusten perusteella Nato-kalustoa on myös osallistunut harjoituksiin Suomen maankamaralla ja ilmassa. Osassa on myös harjoiteltu sotilaallisen avun vastaanottamista, Kanniainen muistuttaa.
Lisäaskel liittoutumisen suuntaan?
Hänen mukaansa oleellinen kysymys on, ovatko Suomen nykyiset valinnat riittävät vai onko syytä ottaa lisäaskel liittoutumisen suuntaan.
– Jos Suomi päättää hakea Nato-jäsenyyttä, onko se heikkouden vai vahvuuden osoitus? Onko se merkki siitä, että Suomen arvion mukaan Itämeren alueen tilanne on muuttunut sellaiseksi, että maan on aihetta liittoutua? Onko se merkki siitä, että Suomi ei – enää – luota omaan puolustuskykyynsä? Jos Suomi taas pysyy itsevarmuuteensa nojaten liittoutumisen ulkopuolella, mikä viesti tähän ratkaisuun sisältyy?
Kanniainen viittaa Mats Bergquistin, Francois Heisbourgin, René Nybergin ja Teija Tiilikaisen Nato-jäsenyyttä koskevaan raporttiin, jossa todetaan, että ”Suomi on syvästi tietoinen siitä, ettei sen omaan erityiseen strategiseen dilemmaan, joka johtuu arvaamattomasta naapurista ja vaatii jatkuvaa hallintaa, ole olemassa ratkaisua”.
– Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen ts. Nato-option lunastamiseen vaikuttavat useat seikat: turvallisuustilanteen kehitys Suomen lähialueilla, Ruotsin Nato-ratkaisu sen valtiopäivien hyväksyttyä vuoden 2020 lopulla päätöksen, jossa maan hallitusta kehotetaan kirjaamaan Nato-optio osaksi Ruotsin turvallisuuspoliittista linjaa sekä eurooppalaisen turvallisuusajattelun kehitys, Kanniainen toteaa.
– Neuvostoliiton hajoaminen, entisenlaisen suurvalta-aseman menettäminen sekä Varsovan liittoon kuuluneiden liittolaisten siirtyminen perinteisen vihollisen leiriin eli Natoon johtivat venäläiseen traumaan. Viimeinen niitti ilmeisesti olivat Naton pommitukset Serbiaa ja Jugoslaviaa vastaan vuonna 1999.
Naton operaatiolla oli Kanniaisen mukaan vahva moraalinen perusteensa: serbijoukot olivat pitkään terrorisoineet Kosovoa, kahden miljoonan asukkaan maakuntaa, jonka albaaniväestöä sorrettiin.
Venäjän presidentti Vladimir Putin syytti Münchenin turvallisuuskokouksessa vuonna 2007 Yhdysvaltoja pyrkimyksestä yksinapaiseen maailmanjärjestykseen, jossa olisi vain yksi suvereeni valtio. Putin arvosteli sotilasliitto Naton laajenemista ja hanketta sijoittaa Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmä Eurooppaan.
– Putinin esiintyminen heijasteli ja ennakoi Venäjän ja lännen suhteiden viilenemistä jo ennen elokuun 2008 Georgian sotaa. Georgian sodan seurauksena Venäjä perusti Georgiaan kaksi sen tunnustamaa nukkevaltiota Etelä-Ossetian ja Abhasian. Venäjän miehittäessä Krimin Presidentti Putin perusteli tätä Kosovon tapauksella, Kanniainen kirjoittaa.
– Ajatus ilmeisesti oli, että myös Venäjällä on oikeus puolustaa intressejään, koska länsikin tekee niin. Venäjä on määritellyt ”punaisen viivan”, jota länsi ei saa ylittää. Etupiiriajattelu on palannut.
