Verkkouutiset

Sosialistisen kokeilun tulos: Nälkäiset venezuelalaiset työskentelevät ruokapalkalla

Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet rajusti lyhyessä ajassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venezuelan talouskriisi on pahentunut viimeisten kuukausien aikana. Maassa on huutava pula elintarvikkeista ja lääkkeistä. Inflaation arvioidaan nousseen jopa 2 600 prosenttiin. Asiasta uutisoi Miami Herald.

Lehden mukaan vaihdantatalous on yleistynyt maassa, ja nälästä kärsivät venezuelalaiset ovat valmiita työskentelemään ruokaa vastaan.

– Korjasin juuri tiskikoneen ja sain palkaksi spagettia, hieman naudanlihaa ja 200 000 venezuelan bolivaria (noin 1,2 dollaria). Olen hyväksynyt tämän kaltaisia maksuja työstäni syyskuusta lähtien. Näin perheeni saa edes hieman syötävää, venezuelalainen putkimies kertoo lehdelle.

Elintarvikkeiden hinnat ovat inflaation takia rajussa nousussa. Esimerkiksi kalan hinta on noussut 96 prosenttia ja vihannesten 120 prosenttia kuukauden aikana.

Ruoka on vaihdantataloudessa kultaa, jota voi vaihtaa esimerkiksi lääkkeisiin.

– Sunnuntaina vaihdoin 1,2 kiloa pastaa insuliiniin, jota on vaikea saada, lehden haastattelema opettaja kertoo.

Venezuelan edesmennneen sosialistisen presidentti Hugo Chávezin visio vaihdantaan perustuvasta taloudesta näyttää käyneen ainakin osittain toteen.

– Markkinat voidaan aktivoida uudelleen vaihdannalla eikä valuutalla. Antakaa meidän rikkoa tämä kapitalismin kirous, hän julisti tammikuussa 2006.

Chávez ehdotti talousmallia, jossa banaanin kaltaiset hyödykkeet voisi vaihtaa pariin kiloa kahvia tai kahteen kanaan.

Venezuelan silloinen keskuspankin johtaja José Guerra kutsui ehdotusta hölynpölyksi ja sanoi sen edustavan ”luolamiestaloutta”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)