Hahmot on asetettu vieräkkäin Lontoon olympiapuistoon. Shrouds of the Somme/YouTube.

Yli miljoonan uhrin taistelua muistetaan 72000 sotilasnukella

Sommen taistelun muistomerkki avataan ensimmäisen maailmansodan päättymisen satavuotisjuhlallisuuksissa.

Taiteilija Rob Heard on ommellut viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana puuvillakankaasta 72 396 pientä nukkehahmoa kuvastamaan Sommen taistelussa kuolleita Britannian kansainyhteisön sotilaita, joiden ruumiita ei ole löydetty.

Sunnuntaina vietetään ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivää. Sodan päättymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta.

Heardin tekemät hahmot on asetettu vierekkäin Lontoon olympiapuistoon. Hahmot muodostavat Sommen taistelun väliaikaisen muistomerkin, joka on avoinna torstaista sunnuntaihin, kertoo uutissivusto standard.co.uk.

Vuoden 1916 heinäkuusta marraskuuhun käydyssä Sommen verisessä taistelussa arvioidaan kuolleen ja haavoittuneen yhteensä jopa yli miljoona Britannian, Ranskan ja Saksan sotilasta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt