Verkkouutiset

Ole koronasankari: Älä tee yhtään mitään

Saksan hallitus kannustaa mainosvideolla ihmisiä pysymään kotona.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan hallitus julkaisi lauantaina nettivideon, jossa kotona pysyviä ylistetään koronaviruksen vastaisen taistelun sankareina, saksalainen Deutsche Welle kertoo.

Video kestää noin 1,5 minuuttia. Videolla saksalaisia kehotetaan ottamaan mallia ”vaatimattomasta sohvaperunasta”.

Kuvitteelliseen tulevaisuuteen sijoittuvalla videolla iäkäs mies muistelee ”palvelustaan” kansakunnalle silloin, kun hän oli nuori opiskelija talvella 2020, jolloin koronaviruspandemian toinen aalto levisi Euroopassa.

Mies kertoo, kuinka hän olisi nuorena halunnut juhlia ja tavata ystäviä ulkona. Koronaviruspandemian vuoksi se ei kuitenkaan ollut mahdollista.

– Yhtäkkiä tämän maan kohtalo oli käsissämme. Joten keräsimme kaiken rohkeutemme ja teimme sen, mitä meiltä odotettiin: Emme tehneet mitään. Ehdottomasti emme mitään, mies sanoo videolla.

Videolla palataan myös vuoteen 2020, jossa näytetään kuinka mies makasi nuorena kotisohvalla tekemättä mitään. Hallitus haluaa levittää videon levityksellä sanomaa, että koronaviruksen vastaisessa taistelussa voi tulla sankariksi pysymällä kotona.

Saksassa on todettu yli 775 000 koronavirustartuntaa ja yli 12 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

https://twitter.com/antoni_UK/status/1327701477008285696

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)