Verkkouutiset

Sofia Vikman: Vanhemmuuden kustannukset tasattava

Kansanedustaja, Kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikman vaatii vanhemmuuden kustannusten tasaamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hän ehdottaa, että äidin työnantajalle maksettavan kertakorvauksen määrää nostetaan.

Kuluneella hallituskaudella käyttöön otettu uusi 2500 euron kertakorvaus maksetaan työnantajalle, kun naispuolinen työntekijä jää palkalliselle äitiysvapaalle.

– Äitien työnantajille vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset on korvattava täysimääräisesti, jotta nuoren naisen palkkaaminen ei ole miehen palkkaamista suurempi kustannusriski työnantajalle. Kertakorvauksen summaa on kasvatettava, sillä nykyinen korvaustaso ei ole riittävä kattamaan työnantajalle äitiyslomasta koituvia suoria ja välillisiä kuluja, sanoo Sofia Vikman.

Hänen mukaansa äitien työnantajille vanhemmuudesta koituvat kustannukset ovat merkittävin yhteiskunnan ylläpitämä este naisten tasa-arvoisille työuramahdollisuuksille. Vanhemmuuden kustannukset ovat kasautuneet erityisesti naisvaltaisille aloille, ja heikentäneet niiden palkanmaksukykyä.

– Yli puolet korkeakouluista valmistuvista on naisia. Silti juuri naisten työuria leimaa osa-aikaisuus, määräaikaisuus ja matalapalkkaisuus. Vanhemmuuden kustannusten epätasainen jakautuminen heikentää naisten urakehitystä, mahdollisuuksia työllistyä vakituiseen työsuhteeseen ja näkyy lopulta naisten miehiä pienemmissä eläkkeissä, Vikman huomauttaa.

Hänen mielestään vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta ja kertakorvauksen summan kasvattamisesta olisi luonteva päättää hallitusohjelmaneuvotteluissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)