Verkkouutiset

Sofia Vikman: Tyttöjä suojeltava silpomiselta

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan lainsäädännön on viestittävä jyrkän kielteinen kanta silpomiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman vaatii Suomeen lakia, jolla kielletään tyttöjen sukuelinten silpominen omana rikosnimikkeenään. Vikman haluaa erillislain voimaan viipymättä.

– Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka ei ole erikseen lailla kieltänyt tyttöjen silpomista. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa vastaava laki on ollut voimassa jo vuodesta 1982. Tähän on Suomessa saatava muutos. Silpominen on kitkettävä, Vikman vaatii tiedotteessa.

THL:n laskelmien perusteella Suomessa asuu arviolta yli 10 000 silvottua tyttöä tai naista. Uusimpien selvitysten mukaan tyttöjen silpomiset ovat todellisuutta myös Suomessa. Riskissä joutua silvotuksi elää Suomessa arvioiden mukaan 650-3000 tyttöä.

– Suomen on onnistuttava nykyistä tehokkaammin suojelemaan silpomisuhan alla eläviä tyttöjä. Meidän on ryhdyttävä toimiin näiden törkeiden ja epäinhimillisten rikosten torjumiseksi ja uhrien auttamiseksi. Tyttöjen silpomisen rangaistavuutta ei ole tuotu selkeimmällä mahdollisella tavalla lainsäädännössä esiin, Vikman toteaa.

Suomen rikoslain nojalla silpominen katsotaan rangaistavaksi törkeänä pahoinpitelynä. Vikmanin mukaan vakava ongelma näiden tyttöihin kohdistuvien rikosten kohdalla on olematon rikosvastuun toteutuminen. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, yhtään tapausta ei ole edennyt oikeuteen saakka.

– Silpomisen kieltävä erillislaki ja rikosvastuun toteutuminen olisi vahva viesti siitä, ettei tyttöjen silpomista hyväksytä Suomessa. Erillislaki kieltäisi myös Suomen kansalaisille ulkomailla tehdyt silpomiset ja antaisi viranomaisille enemmän mahdollisuuksia puuttua rikoksiin, Vikman tuumaa.

Vikmanin mukaan lainsäädännön on viestittävä jyrkän kielteinen kanta silpomiseen.

– Erilliskriminalisointi rohkaisisi uhreja ja uhan alla eläviä hakemaan yhteiskunnan tukiverkostoista apua. Samalla annettaisiin viranomaisille nykyistä tarkemmat keinot rikoksiin puuttumiseen ja niiden ennaltaehkäisemiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)