Verkkouutiset

Sofia Vikman MTV:lla: Naiset kutsuntojen pariin

Kansanedustaja haluaa kuitenkin pitää naisten varusmiespalveluksen vapaaehtoisena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Sofia Vikman (kok.) ehdottaa MTV:n Huomenta Suomessa, että jatkossa armeijan kutsuntakirjeet lähetettäisi myös naisille. Vikmanin mukaan tämä lisäisi naisten tietoa asepalveluksesta ja sitä kautta myös kiinnostusta varusmiespalvelun suorittamiselle. Kutsuntakirjeiden lähettäminen olisi edullinen tapa lisätä naisten tietoutta.

– Vaikka kutsuntoihin osallistuminen ei olisikaan pakollista, koko ikäluokka saisi kirjeellä tiedon. Pirkanmaalla tätä on kokeiltu hyvin tuloksin, Vikman kertoo.

Kansanedustajan mielestä naiset on tärkeä saada armeijan kutsuntojen pariin, sillä puolustusvoimat tarvitsee käyttöönsä kaikki Suomen parhaat kyvyt.

– Nykyaikaisessa armeijassa on paljon sellaisia tehtäviä, jotka naisilla on kyky oppia siinä, missä miestenkin, joten olisi perusteltua, että naiset otettaisiin mukaan kutsuntoihin, Vikman toteaa.

Kansanedustajan mukaan palvelusta suorittavat naiset pärjäävät armeijassa itse asiassa keskimääräistä paremmin. Noin kaksi kolmesta palvelusta suorittavasta naisesta suorittaa johtajakoulutuksen.

Vikmanin mukaan koko ikäluokkaa koskettavalle asevelvollisuudelle ei ole tarvetta. Puolustusvoimat ei tarvitse niin suurta reserviä. Siksi naisten varusmiespalveluksen tulisi kansanedustajan mielestä jatkossakin perustua vapaaehtoisuuteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)