Verkkouutiset

Sofia Vikman: Matalat tulorajat luovat keinotekoista köyhyyttä

Kokoomus kannattaa opintotuen tulorajojen pysyvää korotusta 50 prosentilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman kirjoittaa Facebookissa esittäneensä täysistunnossa puolueen ajamaa opintotuen tulorajojen korotusta, mutta hallituspuolueiden kansanedustajat äänestivät esityksen kumoon.

– Opintotuen matalat tulorajat ovat ahkeruuden ja kannustavuuden jarru. Opiskelijalla on oikeus tehdä työtä ja hankkia lisätuloja sekä arvokasta työkokemusta. Jos opiskelija pystyy yhdistämään työnteon eteneviin opintoihin, sen pitää aina olla hänelle kannattavaa myös taloudellisesti.

Vikman korostaa, että ”matalat tulorajat aiheuttavat keinotekoista köyhyyttä.”

– On hullunkurista, että matalat tulorajat opettavat nuoret laskemaan paljonko töitä voi tehdä ilman, että menettää tukia. Ahkeruudesta pitää palkita, ei rangaista. Esimerkiksi vuonna 2019 Kela peri maksettuja tukia takaisin n. 44 000 opiskelijalta.

Hallitus on päättänyt korottaa opintotuen tulorajoja vain 25 prosentilla ja väliaikaisesti vuoden ajaksi. Vikman huomauttaa, että tältä vajavaiselta  päätökseltä uupuvat faktat.

– Pysyvä korotus 50 prosentilla parantaisi opiskelijoiden toimeentuloa merkittävästi sekä mahdollistaisi tärkeän työkokemuksen kerryttämisen jo opiskeluaikana.

Korotuksella olisi myös posiitivinen vaikutus valtiontaloudelle, kun ”valtion verotulot kasvaisivat ja Kelan byrokratia vähenisi.”

– Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan opintotuen tulorajojen korottaminen 50 prosentilla kasvattaa valtion nettotuloja noin kuudella miljoonalla eurolla vuodessa. Korotus olisi positiivinen sekä opiskelijan että valtiontalouden kannalta.

Vikman nostaa esille myös työelämän muutoksen ja työkokemuksen lisääntyneen arvostuksen.

– Ajatusmalli, jonka mukaan ensin käydään koulut ja vasta sitten siirrytään työelämään, on auttamatta vanhentunut ja opiskeluaikainen työkokemus voi olla jopa koulutusta vastaavan työllistymisen edellytys.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)