Verkkouutiset

Sofia Vikman: Hallitus estänyt kansalaisaloitetta jo vuoden

Kansanedustajan mukaan terapiatakuu-aloite ei etene hallituspuolueiden vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen puolueet ovat estäneet terapiatakuu-kansalaisaloitteen etenemistä eduskunnassa jo pitkän aikaa.

– Kansalaisaloite terapiatakuusta on seissyt eduskunnassa jo vuoden, koska hallituspuolueet ovat estäneet sen etenemisen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, Vikman sanoo opetusministeri Li Andersonille yhteisöpalvelu Twitterissä.

Mielenterveyden Terapiatakuu -kansalaisaloitteessa ehdotetaan lakimuutosta, jolla taataan kaikille nopea pääsy hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon. Hoidon tarve tulisi arvioida välittömästi apua haettaessa, ja hoito aloittaa kuukauden sisällä tästä. Aloite oli eduskunnan lähetekeskustelussa jo marraskuussa 2019.

Vikman ihmettelee miksi hallitus ei toteuta terapiatakuuta. Hänen mukaansa koronaepidemia on pahentanut muutenkin vaikeaa pääsyä mielenterveyspalveluihin. Kokoomus esitti tarvittavan 35 miljoonan euron määrärahan lisäämistä jo vuoden 2020 budjettiin.

Anderssonin mukaan terapiatakuu on ”varsin kannatettava aloite”.

– Eduskunnan työtavat ja aikataulut eduskunnan käsissä, minulla ei ministerinä ole siihen vaikutusvaltaa. Oleellista minusta kuitenkin on että terapiatakuun suhteen ei tarvitse odottaa lainsäädäntöä, sitä voi lähteä toteuttamaan jo nykyrakenteissa kunnissa ja sairaanhoitopiireissä, hän twiittaa.

Vikmanin mukaan pelkät puheet eivät enää riitä.

– On tekojen aika.

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)