Verkkouutiset

Sofia Vikman: Tuettu hoivavapaa parantaisi työssäjaksamista

Kokoomus ehdottaa työssäkäyville tuettua hoivavapaata mahdollistamaan tilapäinen läheisen tai omaisen hoiva.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja, Kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikmanin mukaan tuettu hoivavapaa parantaisi työssäjaksamista ja mahdollistaisi valinnan hoitaa läheistä.

– Valtaosa ihmisistä on jossain vaiheessa elämäänsä tilanteessa, jossa esimerkiksi oma vanhempi tarvitsee äkillisesti apua ja hoivaa. Työssäkäyvien, läheistään hoivaavien määrä kasvaa väestön ikääntymisen myötä, hän perustelee ehdotusta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen ehdotti tuettua hoivavapaata puheessaan kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Oulussa.

Tuki olisi tarkoitettu tilanteisiin, jossa työntekijä hoitaa omaistaan tai läheistään tilapäisesti. Tällaisia tarpeita voi tulla esimerkiksi oman iäkkään vanhemman leikkauksen tai äkillisen sairastumisen yhteydessä.

Arvioiden mukaan työikäisistä lähes kolmasosa hoivaa, auttaa tai pitää huolta omaisestaan tai läheisestään oman työssäkäyntinsä ohessa.

– Hoivavastuu kasaantuu erityisesti naisille. Tuettu hoivavapaa parantaa työssäjaksamista, kun tilapäinen läheishoiva mahdollistuu nykyistä helpommin ja tuetusti, sanoo Vikman.

Hänen mielestään on tärkeää, että perheen ja työn yhdistäminen sujuu myös silloin, kun työssäkäyvä haluaa hoitaa esimerkiksi ikääntyviä vanhempiaan.

– Välittäminen on vastuun kantamista itsestä ja toisista. Läheishoivan järjestelyjä on kehitettävä, sillä jaksamisesta huolehtiminen on ennaltaehkäisevää toimintaa parhaimmillaan. Samalla vähennetään perinteisen laitoshoidon tarvetta ja ollaan läsnä ikäihmisten arjessa sekä ehkäistään yksinäisyyttä, sanoo Vikman.

Hoivavapaan malli tulee Ruotsista, jossa työntekijän on mahdollista tuetusti jäädä hoitamaan sairastunutta läheistään. Ruotsissa työntekijä voi saada määräaikaista korvausta sairausvakuutuksesta. Suomessa työntekijällä on vuodesta 2011 ollut lain tuoma mahdollisuus hoivavapaaseen, mutta siihen ei saa taloudellista tukea.

Mallin yksityiskohdista, hoivavapaan enimmäiskestosta, tuen tasosta ja hoivavapaan käyttäjien määrästä riippuen sen on arvioitu maksavan tehdyn selvityksen mukaan 22-56 miljoonaan vuodessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)